Nuotan mainioissa pikkujouluissa lauloi työtoverini, muusikko Miika Auvinen näin: ”Ei se elämä ole aina pelkkää naurua. Ei se elämä ole aina iloista laulua. Mutta kiittää saan silti tästä päivästä. Sillä elämä on lahjaa, se on suuren suurta lahjaa, jonka kiitoksella vastaanottaa saan.” Kyseinen biisi soi päässäni koko joulun ajan kaikkien joululaulujen yli.
Elämään, perheeseen, kouluun, työhön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin liittyy monenmoista. Välillä elämä soljuu mukavasti eteenpäin, sitten jokin päivä tuo yllättäen ja tilaamatta kipeitä iskuja.
Miettiessäni uutta vuotta ja työtäni ajattelen, että olen unelma-ammatissani. Nuorisotyön syke ja haasteet vievät eteenpäin. Harmittaa, että tavallisessa arjessa, silloinkin kun rakkaat ihmiset ovat ympärilläni, huomaan juuttuvani suureen tyytymättömyyteen ja kiittämättömyyteen. Asioihin ja ihmisiin tulee suhtauduttua itsestäänselvyytenä.
Eräänä päivänä, noin viikko Maata Näkyvissä -festareitten jälkeen, istuin toimistolla aika synkkänä. Olin saanut palautetta joistain festareitten pikkuasioista ja omasta opetuksestani. Tapahtuman tiimoilta tuleva sähköpostipalaute on pääasiassa myönteistä, mutta ihmismieli on sellainen, että kielteinen palaute tulee otettua paljon enemmän todesta kuin kehumiset.
Synkän hetkeni keskellä puhelin soi, mutta kiireiltäni en jaksanut vastata. Parin tunnin päästä kuuntelin puhelinääniviestiä. Siellä oli tuttavani, Juha ”Lido” Salonen. Hän kiitteli festareista ja rohkaisi muutenkin minua ihan ihmeellisellä tavalla.
Ilahduin viestistä tosi lujaa, koska tiesin Lidon suureksi rock-persoonaksi. Hänen nuoruusvuosistaan kerrotaan myös reilun vuoden takaisessa Hurriganes-elokuvassa. Bändin ensimmäinen keikkamyyjä oli juuri Lido. Olin oppinut tuntemaan miehen sekä hänen vaimonsa Hannan henkilökohtaisesti musiikin kautta konserteissa sekä Sleyn toimistolla. Lisäksi Lido otti sairaan hienoja valokuvia. Ajattelin soittaa hänelle heti takaisin, mutta sitten puhelin soi, ja työpäivä jatkui hektisenä.
Seuraavan parin viikon ajan Lidon rohkaisu muistui usein väsyneeseen mieleeni. Jossain kohtaa yritin soittaa takaisinpäinkin, mutta uuden puhelimen muistista oli hänen numeronsa pudonnut pois.
Sitten puhelimeni piippasi tosi murskaavan tekstiviestin johdosta. Siinä kerrottiin Lidon saaneen kutsun taivaan kotiin. Vastapuhelu jäi soittamatta.
Juha Salosen viimeinen rohkaiseva soitto on pyörinyt mielessäni nyt entistä kirkkaampana ja siihen yhdistyvät nuo Miika Auvisen laulun sanat. Elämä ei ole aina niin helppoa ja kepeää, mutta se on Jumalan ihmeellistä lahjaa. Hän on laskenut päiviemme määrän ja hän tietää elämämme suunnan ja aikamme. Ennemmin tai myöhemmin, mutta omalla ajallaan, hän kutsuu meidät kotiin.
Iloitaan tästä päivästä ja armon mahdollisuudesta. Kiitetään ystävistä ja rakkaista ympärillämme. Mitään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Kaikki: koti, perhe, työ, ystävät, koko elämä on Jumalan armoa ja lahjaa.
Rukoilen, että alkava vuosi 2009 saisi olla omalla kohdallani sellainen, että ehtisin pysähtyä, huomata tärkeät asiat elämässäni ja elää entistä kiitollisemmalla sydämellä. Elämä ei ole itsestäänselvyys, vaan ihmeellinen mahdollisuus matkalla kohti todellista kirkkautta.
Lidon ja Hannan valmistamassa Valoa ja voimaa -kalenterissa lukee joulukuussa 2008: ”Vaikka matka jääkin kesken, sen mitta on kuitenkin täysi.” Lido on perillä taivaan kodissa, me olemme vielä matkalla. Iloitaan elämän lahjasta ja tuodaan lahjamme Jumalan käyttöön. Siunattua ja armorikasta vuotta 2009.
Juha Heinonen