Pääsiäinen 24 h

Share

Pääsiäinen 24HKristikunnan suurimman juhlan aikaan pääsemme seuraamaan hetki hetkeltä Jeesuksen sovitustyön tapahtumia. Nuotta kokosi pienen pääsiäisen tietopaketin, jonka kanssa on hyvä käydä kohti pääsiäisaamun riemua! Elämme Suomessa samalla aikavyöhykkeellä Israelin kanssa, joten kellonajat toimivat suoraan tuomaan uutta näkökulmaa pääsiäisjuhlaamme.

Kiirastorstai (tänä vuonna 9.4.)

Kiirastorstaille osuu juutalaisuuden happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä. Tiesitkö, että happamattoman leivän juhlaa juutalaiset viettävät Egyptin orjuudesta lähdön muistoksi? Lukaisepa muistin virkistykseksi 2. Moos 14.

Jeesuksenkin noudattaman juutalaisen juhlaperinteen mukaisesti, tuon ensimmäisen juhlapäivän iltana tuli teurastaa pääsiäislammas. Jeesus lähetti opetuslapset valmistamaan ateriaa edeltä taloon, jonka he löytäisivät seuraamalla vesiruukkua kantavaa miestä. Tuo ateria – myös viimeisenä ehtoollisena tunnettu illallinen – muodostui perin kiusalliseksi eräälle opetuslapselle. Jeesus kertoi heti aloitettuaan ruokailun, että yksi heistä tulisi hänet kavaltamaan.

Illallisen aikana Jeesus antoi meille ohjeen viettää ehtoollista hänen muistoksensa ja lupasi olla viinissä ja leivässä todellisesti läsnä.
Lopulta yön tullen Jeesus vetäytyi opetuslastensa kanssa Getsemanen puutarhaan rukoilemaan. Getsemanen puutarha sijaitsee Öljymäen rinteillä suoraan temppeliä vastapäätä. Tuolla puutarhassa Jeesus lopulta vangitaan Juudaksen johdatettua pidätysjoukot paikalle.

Lue Mark. 14.

Pitkäperjantai klo 6 - 9 aamulla

Ylipapit pitivät heti aamulla neuvonpidon ja päättivät luovuttaa yöllä vangitsemansa Jeesuksen roomalaisen prokuraattorin Pontius Pilatuksen käsiin. Evankelista Luukas kertoo neuvottelun tapahtuneen vasta päivällä, mutta Luukas saattoi olla poikkeuksellisen aamuvirkku tyyppi.

Jo muinaiset roomalaiset hallitsivat byrokratian. Kun Pilatus kuulusteluissaan sai selville Jeesuksen olevan galilealainen, lähetti hän Jeesuksen Herodeksen eteen. Herodes ilahtuikin saadessaan tavata Jeesuksen ja penäsi Jeesusta näyttämään jonkin mehevän taikatempun. Jeesus ei vastannut Herodeksen pyyntöihin tai kysymyksiin yhtään mitenkään, ja Herodes päätti pitää hauskaa puettamalla Jeesuksen komeaan pukuun ja lähettämällä hänet takaisin Pontius Pilatuksen luo.

Pilatus ei keksinyt mitään syytä tuomita Jeesusta kuolemaan, kuten kansa vaati, vaan ruoskitti Jeesuksen. Kun lopulta meteli yltyi ja hornankattila kiehui äärimmillään, petti Pilatuksen kantti ja hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan vapauttaen paikallisen rosvon – Barabbaan.

Klo 9

Markuksen evankeliumi puhuu meille ”kolmannesta hetkestä” Jeesuksen ristiinnaulitsemisen hetkenä (Mark. 15:  25). Kun vuorokauden tuntien lasku alkoi kello aamukuudesta, osui kolmas hetki aamuyhdeksän tienoolle. Tähän mennessä Via Dolorosa on kuljettu ja Jeesus on aamun aikana ollut niin Pilatuksen kuin Herodeksenkin edessä, kokenut pilkkaa, ruoskintaa ja kantanut ristinsä ylös Golgatalle.

Klo 12

Puolenpäivän aikaan kerrotaan kuudennella tunnilla tulleen pimeyden yli maan. Jeesus kävi kuolonkamppailuaan maailman syntitaakka niskassaan, ja ensimmäisen kerran maailmassa elettiin tunteja, jolloin Jumala oli hylännyt ihmisen. Pimeyttä kesti aina yhdeksännelle tunnille saakka. (Mark. 15:  33.)

Klo 15

Yhdeksännellä tunnilla, kolmen aikaan, Jeesus kuoli. Hän uskoi henkensä Isän käsiin ja kantoi maailman synnin. Sillä hetkellä aukesivat taivaan portit minulle ja sinulle. Maailmanhistorian suurin hetki. (Mark. 15:  33.)

Klo 18

Jeesus kuolee poikkeuksellisen nopeasti, ja Joosef Arimatialainen pyy­tää luvan haudata Jeesus. Tämän on ollut tapahduttava ennen auringonlaskua, jolloin sapatti alkaisi. Auringonlasku noin kello 18. (Mark. 15:  43–47.)

Lauantai

Sapattipäivä. Naiset eivät voineet tulla sapatin ­vuoksi voitelemaan Jeesuksen ruumista tuoksuöljyillä, vaan se jäisi vasta sapattia seuraavaksi päiväksi. Jeesuksen ruumis lepää lauantain haudassaan.

Sunnuntai

Nyt huudetaan! Saa tuulettaa, hyppiä ja vaikka tanssia! Ilman ylösnousemusta uskomme olisi turha, mutta se ei todellakaan sitä ole. Jumala todisti voimansa ja vastustajalle lyötiin luuta kurkkuun niin että ropisi! Kristus on ylösnoussut, totisesti ja ihan varmasti! Sunnuntaiaamun rauhaan saa nousta kirkkovuoden suurimman juhlan myötä ilolla ja riemulla. Jeesus kantoi syntiemme taakan ja osti meille jälleen välit Jumalan kanssa. Hän kuoli ja kärsi, mutta voitti kuoleman ja kärsimyksen ja elää!

Pääsiäisaamun riemu antaa meille vain yhden tehtävän: mene ja kerro tästä eteenpäin! Jeesus nousi kuolleista, lunasti ja täytti kaikki lupauksensa. Kerro edes yhdelle, joka ei siitä tiennyt, ja ole iloisella mielellä.

Lue Luuk. 24.

Teksti: Martti Pyykönen

 
Olet tässä: Etusivu » Arkisto » 4/2009 Nuotta » Pääsiäinen 24 h