Kristityn lepo

Share
Haluaisin harrastaa vaikka mitä, mutta koulu ja treenit vievät kaiken ajan. En tajua, miten joku ehtii vielä seurustellakin lukiossa! Miten saisin eniten irti vapaa-ajastani?
nimimerkki ”Yökyöpeliksikö?”

Aikaahan on! Ei sitä kukaan noin vain sinulta vie. Ajateltaisiinko näin päin: Kenelle ja mille haluaisit antaa aikaasi?

Mieti, mihin pyrit, ja paljonko sen saavuttaminen tarvitsee aikaa. Jos opiskelet, koulun pitääkin saada valveillaoloajastasi mammuttiosa. Mutta ei kaikkea! Muitakin tarpeita sinulla on. Väsy tulee siitä, että jokin tarpeista jää täyttymättä pitkään.

Jos vuorokauden jakaa kolmeen kahdeksan tunnin pätkään, yksi niistä kuluu vaakatasossa. Unesta ei kannata tinkiä missään elämän vaiheessa, ellei halua elää aivoitta, siis päättömästi. Toisen kolmanneksen ajasta tarvitsee työnantaja tai koulu. Jäljelle jäävän kasituntisen saa kukin käyttää sitten lepoon, ihmissuhteisiin ja harrastuksiin.
Lepo on tasapainoa näiden kolmen ajanjakson kesken.

Jäisin pois porukasta, kun lähdetään iltaa istumaan, mutta siitä saa sitten kuulla koko seuraavan viikon. Tyttöystävälleni en saa sanotuksi, että haluaisin lopettaa koko suhteen ja keskittyä ihan muihin juttuihin. Mitä jos jään sitten kokonaan yksin?
nimimerkki ”Ihan pihalla”


Hei, kuka määrää tahdin? Oletko antanut oikeudet elämääsi pois itseltäsi? Keitä itse asiassa kaipaat? Ehkä sen miettiminen auttaa näkemään, missä mennään. Olet lipumassa itsesi luota pois… Kuka elää sinun ainutkertaista elämääsi?

Jos heilut ympäriinsä kaikki illat, saatat unohtaa, kuka olet ja minne halusit olla matkalla. Jos taas viivyt vain omassa seurassasi, ihmissuhteesi kärsivät. Jos säntäilet päämäärättömästi tai vain toisten toiveita täyttäen, elämäsi tuntuu lopulta aivan tyhjältä. On aika pysähtyä.

Myös suhde Jumalaan tarvitsee aikaa. Kaikki ei ole siinä mikä näkyy – Jumala kutsuu lepäämään myös muiden miellyttämisen ja kaiken hallitsemisen tarpeesta. Hän ei tarvitse meiltä mitään. Hän on rakkaus! Hänen luonaan saa olla hiljaa joka solullaan.

Sain kesätyön, jota haluaisin jatkaa koulun ohessa syksylläkin. Illat olisi aina kiinni, ja viikonvaihteet, but so what? Kerran sitä vain ollaan nuori, ja raha tuntuu mukavalta kun sitä on riittävästi. Vanhemmat varoittelee hajottamasta itseä liikaa, mutta en muista, koska olisimme lomailleet yhdessä…
nimimerkki ”Money counts”

Ajankäytön malli tulee perheestä. Viihdyittekö yhdessä tekemättä oikeastaan mitään, olitte vain, nautitte toistenne seurasta? Kiire opitaan, ja levottomuus.
Kun tapaa levollisen ihmisen, voi häkeltyä ensin. Mistä nuo poutapilvet ilmestyivät, mistä tuo hymyilevä olemus, koko kropan hyvä olo, rauha?

Rahaa voi kyllä ansaita aikuisenakin. Opiskella kannattaisi nyt, kun on siihen otolliset mahdollisuudet – saat asua kotona, opintotuki kattaa kulut, mieli on virkeä, kaveritkin opiskelevat. Jos vedät voimat äärimmilleen nuorena, kuinka jaksat tehdä kuusi-seitsemänkymppiseksi asti työtä?

tkö uskalla hellittää? Ketä varten elät?

Mun omatunto käy yli­kierroksilla. Jos epäonnistun, jää itsesyyttelylevy päälle. Kuinka luottaisin näkymättö­män Vapahtajan sanaan, kun ihmistenkin sanoihin uskominen ottaa koville?
nimimerkki ”Eikö tää koskaan lopu?”

Ei paha omatunto taida sinua kiusata, vaan huono itsetunto. Olet ihan yes eikä elämä kaadu, vaikket olisikaan aina tiptop. Kokeile vaikka! Jättäydy sivuun hetkeksi, ota omaa aikaa, älä ylitä rajojasi vaan lepää, kun siltä tuntuu.

Jumala antoi kyllä kymmenen käskyä ja ra­piat päälle, mutta hän antoi myös täydellisen sovituksen sanan: käskyt ovat tienviitta, Jeesus itse on tie. Kulje rauhassa, ja vaikka jäisit tien sivuun, sinut kannetaan loppumatka kotiin asti.

Vaikea luottaa? Mahdotonta luovuttaa? Älä hätäile. Tappio, pettymys, väsy ja kärsimys kuuluvat tähän pakettiin, ihmisen osaan. Täydellinen lepo odottaa Isän luona. Taivaassa on koti, jossa levätään. Meitä jotka kaipaamme sinne, kutsutaan hiljaisuuteen, pyhittämään pätkä päivästä Elämän Antajalle.


Marjaana Kotilainen
Naistyön koordinaattori SANSAssa

 
Olet tässä: Etusivu » Arkisto » 8/2008 Koulu-Nuotta » Kristityn lepo