7 faktaa lopunajoista

Share

Vuosikymmen vaihtuu ja lopunajat tuntuvat olevan monen ­kristityn ­mielessä ja huulilla. Totta on, että Jeesus tulee pian. Sanoohan sen jo Raamattukin. Kaikki ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista. Nyt on aika nostaa kissa pöydälle ja kohdata faktat kasvoista kasvoihin.

7 faktaa lopunajoistaOlen kuullut monta opetusta lopunajoista. Lopunajat ahdistavat ja pelottavat.

Raamatun mukaan lopunaikona tapahtuu paljon sellaista, mihin on syytä suhtautua vakavasti. Kuitenkin Jumala liittää sanaansa lupauksen siitä, että kaikki on hänen hallinnassaan myös lopunaikojen tapahtumissa. Siksi saamme luottaa ­siihen, että olemme ­turvassa eikä mitään ­tapahdu Jumalan sitä salli­matta. - Mika Falk, Nuorisotyön aluekordinaattori, SEKL

Lopunaikojen yhdeksi merkiksi sanotaan kristittyjen vainoja. Ei minua vainota.

Maailmalla vainoja on ankarasti; me suomalaiset taas pääsemme helpolla. Raamatun mukaan vainot ovat osa kristinuskoa. Meillä pitäisi olla halua ja valmiutta auttaa vainottuja sisariamme ja veljiämme rohkeasti. Kaikki on kuitenkin onneksi Jumalan isoissa käsissä. -Jari Rankinen, Aluejohtaja, SLEY

Ahdistaa, koska en tiedä, milloin Jeesus tulee takaisin.

On hienoa, että Jeesuksen paluu sisältää yllätyksen. Vain Jumala tietää, koska se kaikki tapahtuu. Monia ajatus tietämättömyydestä pelottaa, sillä Jumala etsii mielensä mukaisia palvelijoita. Ei täydellisiä ja synnittömiä, vaan oikeanlaisen sydämenlaadun ja asenteen omaavia. Saamme kuitenkin myös iloita siitä, ettei meidän tarvitsekaan tietää, vaan kaikki on isommissa käsissä, ja elää elämäämme ­täysillä, kunnes oikea hetki koittaa. - Petri Viinikkala, Pastori

Raamatussa sanotaan, että monet tulevat luopumaan uskosta lopunaikoina.

Valveilla on oltava 24/7. Ajan henki haluaa meistä kaiken itselleen ja Jumalalle niin vähän kuin mahdollista. Ristin kantaminen ei ole jakotavaraa, vaan avain Jumalan parhaaseen kohdallamme. Risti seisoo omillaan: se ei tarvitse tukea, ei kannattajia. Se on Jumalan teko, jonka edessä vain antautunut sydän kohtaa sen voiman. Tämän ristin kantaminen on valvomista. - Antero Laukkanen, Pastori

Mikä ihmeen suuri eksytys?

Eksytyksiä on tulossa Raamatun mukaan sekä seurakunnan ulko- että sisäpuolelta. Ulkopuolelta uskoa yrittävät nakertaa humanismi, tieteisusko ja synketismi (= ihminen kaiken mittana, kaikki tiet vievät saman jumalan luo). Sisältäpäin taas Raamattua selitetään yleisesti ja ympäripyöreästi ajaen sitä kautta kristittyjä harhaan. Nekin, jotka sanovat Jeesusta Herraksi, sanovat useiden Uuden testamentin asioiden olevan vain vertauskuvallisia tai jopa taruja. Näin tehdessään Kristuksen paimenet kieltävät Kristuksen. - Reijo Telaranta, Puheenjohtaja, talousneuvos

Miten kristittyjen käy ennustettujen luonnonkatastrofien keskellä?

Meille ei ole luvattu helppoa tietä, mutta Jeesus on luvannut olla kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun asti. Ja Jeesusta tarvitsemme juuri nyt sikainfluenssan ja mo­nien muiden katastrofien keskellä. On paljon helpompaa vaipua epätoivoon, surkutella ja kauhistella kaikkea sitä, mitä tapahtuu. Jumala kuitenkin pitää pienistään huolen, olosuhteista piittaamatta. - Ari Paloheimo, Nuorisoevankelista

Millainen uusi maa tulee olemaan?

Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyh­kii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Valtaistuimella istuva lausui: uudeksi minä teen kaiken.

Koonnut Johanna Välimäki

 
Olet tässä: Etusivu » Arkisto » 1/2010 Nuotta » 7 faktaa lopunajoista