Pikaluistelija Mika Poutala tavoittelee mitalia Vancouverin talviolympialaisista. Menestys urheilussa on hänelle ihme, josta Jumala saa kaiken kunnian.
Talviurheilukauden kohokohta häämöttää. Enää kuukausi, ja Mika Poutala ja muut kilpakumppanit pääsevät liukumaan olympiajäille Kanadan Vancouverissa talviolympialaisissa 2010. Poutala antoi myrskyvaroituksen kunnostaan jo joulukuussa voittamalla 500 metrin matkan ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa. Yhden unelman toteutuminen on pian jälleen mahdollista, ja Mika toivoo sen olevan kultaa, hopeaa tai pronssia. Vaikka mitaliin tähdätään, Mikan maailma ei kaadu, jos se jää saamatta.
Ei mitali elämää tärkeämpi asia ole, Mika tietää.
Uralla on jo nyt ollut mieleenpainuvia hetkiä, joista Mika nostaa esiin viime vuoden matkakohtaiset kisat, joissa 500 metriä luistellaan kahteen kertaan ja yhteisaika ratkaisee. Luistelijahuippu oli silloin nopein ensimmäisessä luistelussa ja yhteispisteissä neljäs.
Ei hokkarit vaan pikaluistimet
Jää on ollut Mikalle tuttu paikka jo pitkään. Puheesta huomaa, ettei hän koskaan ole ollut jääkiekkoilija vaan nimenomaan pikaluistelija. Ensimmäisiä hokkareitaan Mika ei muista, mutta ensimmäiset pikaluistimet ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Ne hän sai jalkoihinsa 7-vuotiaana. Pikaluisteluharrastuksen aloittamisesta kiitos kuuluu Mikan äidin tuttavalle, joka harrasti luistelua ja pyysi Mikaa ja hänen veljeään mukaan jäälle. Luistimet veivät pojan mukanaan ja harrastus muuttui lopulta täyspäiväiseksi työksi, ammatiksi.
Mutta mikä teki pikaluistelusta juuri Mikan lajin? Mikä on sen hohto?
On siistiä, kun luistimilla pääsee niin hullun kovaa, Mika hehkuttaa.
Myös lajin haastavuus miellyttää Mikaa. Melkein 20 vuotta luistelleenakaan hän ei koe osaavansa lajin kaikkia niksejä täydellisesti.
Jumalan ihme
Mika ei kuitenkaan ole ihan tavallinen kilpaurheilija, koska hän ei etsi voitoilla ja menestyksellä omaa kunniaansa, vaan Jumalan.
Kun motiivit ovat kohdallaan, voi hyvillä mielin tavoitella menestystä. Se, että Mika on päässyt niin pitkälle pikaluistelussa, on hänelle Jumalan ihme.
Mika on kulkenut ihmeitä tekevän Jumalan matkassa pienestä asti, koska hänen perheensä on uskossa. Oman uskoontulonsa hän ajoittaa vuoteen 1992 lastenleirille. Usko on kestänyt, koska nykyäänkin Jeesus merkitsee Mikalle kaikkea, koko elämää.
Usko ja urheilu – toimiva yhdistelmä
Usko ja kilpaurheilu eivät ole kaikille helppo parivaljakko. Harjoitukset, kilpailut ja reissaaminen vievät pois kotoa − ja myös seurakunnasta, uskovien yhteydestä.
Mika on ymmärtänyt seurakunnan tärkeyden vasta nyt, kun ei ole ehtinyt käymään siellä. Siksi hän yrittääkin viettää mahdollisimman paljon aikaa seurakunnassa Suomessa ollessaan ja on valmis jopa muokkaamaan harjoitusohjelmiaan sen vuoksi. Muita tosissaan urheilevia nuoria Mika kannustaa samaan.
Jumala on tärkeämpi kuin treenit, hän muistuttaa.
Mika tietää, mistä puhuu. Yhteen aikaan hänen harjoituksensa menivät aina päällekkäin seurakunta-ajan kanssa, mikä laittoi pikaluistelijan uskon koetukselle. Mika joutui valinnan eteen ja päätti jättää treenejä väliin seurakunnan takia.
Usko ja urheilu eivät kuitenkaan Mikan mukaan ole huono yhdistelmä. Hänen mielestään uskovien pitääkin olla kaikkialla maailmassa viemässä eteenpäin sanomaa Jeesuksesta. Jotkut tekevät sitä työpaikoillaan, Mika urheilijapiireissä. Mies on ehtinyt jo monen kanssa puhua uskosta ja Raamatusta.
Mika tuo urheilijoiden keskuudessa uskoaan esiin myös omalla esimerkillään, jopa enemmän kuin suoraan evankelioimalla. Omalla käytöksellään hän saa ihmiset kyselemään uskosta ja tilaisuuden kutsua heidät hengellisiin tapahtumiin ja seurakuntaan.
Esimerkki ei jää kenellekään epäselväksi, sillä Mikan käytös ja puheet erottavat hänet muista urheilijoista. Yksi ero on se, että hän ei juo alkoholia, mitä muut urheilijat arvostavat.
Yksikin sanoi kerran, että haluaisi olla juomatta ja samanlainen kuin mä, muttei pysty siihen, Mika muistelee.
Suhtaudutaanko urheilupiireissä uskoon aina myönteisesti?
Ainakin kaikki kommentit, jotka oon saanut, ovat olleet pelkästään positiivisia. Mua ei ole heitetty ulos urheilijaporukasta, vaan oon samalla tavalla mukana kaikessa kuin muutkin, paitsi jos tehdään jotakin tyhmää. Uskoani ei pilkata, vaan päinvastoin kunnioitetaan.
Jengi on kysellyt ja ollut kiinnostunut uskosta. Mulla on uskon takia omat arvot, joita noudatan, ja monet kunnioittavat niitä, Mika vakuuttaa.
Tärkeimmät suhteet kunnossa
Mikan tärkeisiin arvoihin kuuluu Jumala-suhde. Mika on kiireinen, mutta löytää silti aikaa kaksin Jumalan kanssa. Aina on aikaa rukoilla ja lukea Raamattua, kun laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Mikan mielestä kiire on enemmänkin tekosyy siihen, ettei pidä huolta Jumala-suhteestaan.
Täyspäiväisessä huippu-urheilussa mikään ei ole Mikalle yhtä asiaa vaikeampaa. Ei seurakuntaelämän vähäisyys, ei treenit, joista hän oikeastaan vain nauttii, ei reissaaminen eikä jännitys, vaan se, että joutuu olemaan paljon erossa vaimosta.
Mika löysi elämänsä rakkauden jo vuosia sitten seurakunnasta, ja nyt he ovat ehtineet kulkea yhteistä taivalta avioparina yli puolitoista vuotta. Paria erottaa usein kokonainen maapallo, mutta silti Mika voi todeta onnellisena avioliitostaan:
Hienoa on ollut! Kaikkein ihaninta on olla kotona vaimon kanssa.
Ilo lähtee sydämestä
Mikan elämästä ei voi jäädä huomaamatta, että menoa riittää suuntaan jos toiseen. Se ei kuitenkaan stressaa miestä, vaan Mikalla pysyy naama hymyssä.
Meitsi on menevä ja iloinen!
Ilo lähtee Mikan sydämestä, eikä sammu niin kauan kuin Jumala asuu siellä. Ilo loistaa myös ulospäin sydämestä, vaikka totta kai Mikallakin on hetkensä, jolloin hän ei näytä niin iloiselta. Sellaisia hetkiä ovat esimerkiksi epäonnistumiset urheilussa tai jokin synti, johon on sortunut.
Harmittaa, etten pysty elämään aina Jumalan tahdon mukaisesti, mutta tiedän, että Jumala kuitenkin asuu mun sydämessä.
Jumala sydämessä on myös hyvä unelmoida suuria. Unelmiin liittyen Mika haluaa rohkaista uskovia nuoria:
Tavoitelkaa unelmia! Mä oon itse saavuttanut elämäni aikana jo muutamia mun unelmista, ja koko ajan tavoittelen uusia. Mikään este ei ole liian suuri niiden unelmien edessä, jotka Jumala on antanut sulle. Usko itseesi ja siihen, että Jumalan kanssa sä voit tehdä mitä ihmeellisimpiä asioita!
Räppäri-Mika
Pikaluistelu ei ole Mika Poutalan ainoa taito, sillä mies tunnetaan myös räppärinä taiteilijanimellä Plastic. Rapinkaan kanssa Mika ei ole jäänyt tuntemattomaksi, koska häneltä on esimerkiksi tilattu tämän vuoden olympiabiisi. Arvoitukseksi jää, ehtiikö räppäri saamaan sen valmiiksi kiireen keskellä.
Kun kysyy Mikalta, miksi rap, vastaus on heti valmiina:
No, kun mä en osaa laulaa.
Onneksi muitakin syitä löytyy. Mikalle rap on keino kertoa ajatuksia ja tunteita ja Jumalasta helposti ihmisille. Taiteilijanimeen ei kätkeydy suurempaa viestiä, koska Plastic oli lukioaikoina Mikan nickname, joka vain jäi artistinimeksi.
Ennen sooloilua Mika kuului monta vuotta J-Possen riveihin. Pojat kiersivät keikoilla ja tekivät yhden levynkin. Hienoin esiintymiskokemus oli lavan valloitus Maata Näkyvissä -festareilla. Myöhemmin Mika on tehnyt soolona yhden levyn ja jonkin verran keikkoja.
Tällä hetkellä Mika ei osaa sanoa, milloin hänet nähdään seuraavan kerran Suomessa keikalla. Toivottavasti pian.
Sitä ennen hänellä on kuitenkin treffit Maamme-laulun kanssa Vancouverissa.
Teksti: Susanna Sarimaa