Mitä sakramentit ovat?
Sakramentit ovat tapoja, joilla Jumala lähestyy nimenomaan syntistä ihmistä. Luterilaisessa kirkossa sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen.
Määritelmästä riippuen sakramentteihin voidaan lukea myös rippi, eli yksityinen synnintunnustus papille ja hänen antamansa synninpäästö. Jos sakramentteihin vaaditaan aines, kuten vesi kasteessa tai leipä ja viini ehtoollisessa, ei rippi ole sakramentti.
Sakramentti ei ole Raamatussa esiintyvä termi, vaan on meidän päätettävissämme, mitä asioita siihen haluamme liittää. Riippuu siis määritelmästä, luetaanko rippi kasteen ja ehtoollisen lisäksi sakramentteihin.
Mistä sakramentit ovat tulleet?
Sakramentit ovat Jeesuksen asettamia, ja niiden asettamiset löydetään Raamatusta. Kasteen kohta löytyy Matteuksen evankeliumista lähetyskäskystä, jossa Jeesus sanoo: ’’Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen’’.
Ehtoollisen asettaminen löytyy Raamatusta muun muassa Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista sekä Paavalin kirjeestä korinttilaisille. Ehtoollinen on Pyhä ateria, jonka Jeesus asetti meille ennen kuin hänet ristiinnaulittiin.
Miten usko ja sakramentit liittyvät yhteen?
Sakramenttien avulla Jumala lähestyy ihmistä. Niiden kautta hän pystyy synnyttämään ihmisten sydämissä uskoa ja sen jälkeen hoitamaan syntynyttä uskoa.
Sakramentit ovat jotain sellaista, joilla Jumala lähestyy ihmistä kirkkaudestansa. Hän tulee ihmisten keskelle. Ehtoolliselle tultaessa voimme nauttia pyhää ateriaa yhdessä pyhien kanssa. Pyhiä ovat ne, jotka ovat jo päässeet Jumalan luokse.
Sakramentit antavat meille Jeesuksen kautta yhteyden Jumalaan. Ne liittävät meidät Jeesukseen ja sitä myötä kolmiyhteiseen Jumalaan.
Mihin kastetta tarvitaan?
Kastetta tarvitaan, jotta ihminen saadaan liitettyä Jumalan valtakuntaan. Kasteessa ihminen kastetaan Kristuksen omaksi ja Jumalan lapseksi.
Raamattu käyttää kasteesta useita erilaisia kuvia. Kastetta tarvitaan, jotta pääsisimme Jeesuksen opetuslapsiksi. Meidät puetaan Kristuksen puhtaisiin vaatteisiin sekä liitetään taivaan valtakunnan jäseneksi. Raamatusta löytyy myös useita muita kuvauksia.
Mihin ehtoollista tarvitaan?
Ehtoollinen on annettu ihmisille matkaevääksi. Ehtoollisella ollaan yhteydessä Jumalaan Kristuksen ruumiin ja veren kautta yhdessä perille päässeiden kanssa. Ehtoollisessa saamme voimaa arkielämän koettelemuksiin.
Entä jos ei ole osallistunut sakramentteihin?
Kaste on välttämätön, jos halutaan päästä ikuiseen autuuteen. Sitä varten kaste halutaan antaa kaikille niille, jotka haluavat olla kristittyjä. Kaste pesee meidät puhtaaksi synnistä, ja ilman kastetta näin ei ole.
Ehtoollinen katsotaan asiaksi, joka ihmisen täytyisi ymmärtää itse. Siihen liittyy varoituksia, että sitä ei saa nauttia kelvottomasti ja omaksi turmioksi (1. Kor. 11). Tämän takia sitä ei jaeta ilman, että asia opetetaan ensin. Ehtoollinen on tarkoitettu nimenomaan matkaevääksi maanpäälliseen elämään. Sen tulisi ravita ihmistä hengellisesti ja auttaa jaksamaan eteenpäin.
Mitä sakramenteissa on vielä tärkeää?
Yksinkertaisin kysymys on, onko Kristus sakramenteissa vai ei. Kun menet ehtoolliselle, onko siinä Kristus? Tai kun ihminen kastetaan, onko Kristus kasteessa mukana? Luterilainen kirkko sanoo, että on. Ja tämän takia sakramentit ovat valtavan tärkeitä asioita. Niiden avulla ihminen saa palan taivaan kodista jo maan päällä.
Koonnut: Anna Korpi

