Meissä ihmisissä on eräs kummallinen piirre. Kun oma elämä tökkii, meitä alkaa sietämättömästi kiinnostaa toisten elämä. Raamatusta löytyvää sananlaskua mukaillen: usein kauhistelemme mielellämme roskaa veljemme silmässä, koska silloin emme huomaa hirttä omassamme.
Aina jo muinaisista roomalaisista lähtien on teattereissa järjestetty mitä hirveimpiä tragedianäytelmiä, joita seuratessaan yleisö saa unohtaa omat ongelmansa ja kauhistella näyttelijöiden vahvoja roolisuorituksia. Romaani- ja novellikirjallisuuden suosituimpiin lajeihin kuuluvat ihmissuhdedraamat. Se ei ole mikään ihme, sillä mikäpä meitä ihmisiä aiheena koskettaisi enemmän kuin jokapäiväisen elämän kiemurat ja koukerot. Jossain vaiheessa kiinnostus muiden elämään voi kuitenkin edetä niin sairaalloiseksi, että aletaan rumasti puhua jo ”kyylästä”. Varsinkin urbanisoituneissa kerrostalolähiöissä jokainen tuntee ainakin yhden ikäihmisen, joka päiviensä ratoksi leikkii Sherlock Holmesia tarkkaillen naapuruston lapsiperheiden elämää ja tehden valituksia pihalla skeittailevista lapsista.
Jutussa pureudutaan pohtimaan toden ja sadun rajaviivan hämärtymistä, mediakriittisyyttä tai sen puutetta ja sitä, kuinka rakentavia tosi-tv-sarjat, kuten BB, ovat.
Tilaa Nuotta ja lue lisää Nuotan numerosta 10/2008!