Mitä yhteistä on Los Angelesilla ja Mikkelillä?
Molemmat kaupungit ovat saaneet nimensä enkelien mukaan. Kauniista ja rohkeista tuttu Los Angeles on enkelten laakso, Mikkeli taas on arkkienkeli Mikaelin nimikkokaupunki.
Kuinka monta enkeliä on olemassa?301 655 722! Eräs keskiajalla elänyt juutalaisen mystikko sai tämän vastauksen laskettuaan pyhien kirjoitusten numeroarvot yh-teen. Siis enkeleitä on ainakin 301 655 722! Erään tulkinnan mukaan ne 99 lammasta, jotka Jeesuksen vertauksessa jäivät odottamaan, kun paimen etsi yhtä eksynyttä, olivat enkeleitä. Toisin sanoen yhtä ihmistä kohden taivaassa on 99 enkeliä!
Kuinka monessa virsikirjan virressä lauletaan enkeleistä?
Ainakin kuudessakymmenessä.
Puhutaanko Raamatussa enkeleistä?
Raamatussa sana enkeli on kolmisensataa kertaa, noin sata kertaa Vanhassa testamentissa ja pari sataa kertaa Uudessa. Enkeleistä kerrotaan kaikissa Raamatun kirjoissa, paitsi Vanhan testamentin Ruutin ja Esterin kirjoissa sekä Uuden testamentin puolella Jaakobin ja Johanneksen kirjeissä.
Mitä tehtäviä Jumala on antanut enkeleilleen?
Enkeleillä on ainakin seitsemän erilaista toiminta-aluetta.
- Ne ovat ensinnäkin sanansaattajia. Apostolien teoissa "Herran enkeli puhui Filippokselle: 'Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.' " (Ap. t. 8: 26.)
- Toiseksi enkelit ovat Jumalan käskyjen toimeenpanijoita. Esimerkiksi Johannes kirjoittaa evankeliumissaan niin sanotusta Betesdan lammikosta, jonka laitamilla makasi suuri joukko sairaita. Aika ajoin Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia hyvänsä (Joh. 5: 4).
- Kolmanneksi enkelit ovat Jumalan näkyjen selittäjiä. Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa nimittäin kerrotaan, että kaiken tuohon kirjaan kirjoitetun Johannes sai tietää, koska Jumala lähetti enkelinsä.
- Neljänneksi enkelit ovat tietysti myös suojelijoita. Psalmissa 91 on sanat: ’’Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’’
- Viidenneksi enkelit ovat taivaallisia taistelijoita. Ilmestyskirjassa, sen luvussa 12 kerrotaan, että ’’taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa, mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ole enää sijaa taivaassa.’’
- Kuudenneksi enkelit ovat ylistäjiä. Ilmestyskirjan neljännessä luvussa kerrotaankin kuusisiipisistä enkeleistä, jotka taukoamatta, päivin ja öin ylistävät Jumalaa.
- Ja seitsemänneksi enkelit ovat lopunaikojen airuita. Toisen tessalonikalaiskirjeen mukaan silloin, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle, hän tulee nimenomaan enkeleiden kanssa noutamaan taivaaseen kaikki ne, jotka ovat uskoneet Jee-sukseen omana Vapahtajanaan.
Ovatko kaikki enkelit samanlaisia?
Jumalalla on ainakin yhdeksänlaisia erilaisia enkeleitä eri tehtäviä varten. Puhutaan paitsi tavallisista enkeleistä myös arkkienkeleistä, hallituksista, valloista ja voimista, herruuksista ja valtaistuimista, serafeista ja kerubeista. Raamatun mukaan on olemassa yhdeksänportainen enkelihierarkia kolmine kuoroineen.
Yksi tunnetuimmista enkeleistä lienee nykyään Eedenin puutarhan vartijaenkeli. Hänen nimensä on Rafael. Keskiajalla puhuttiin myös paljon siitä, että yksi arkkienkelien päätehtävistä on planeettojen liikuttaminen. Esimerkiksi Mikael huolehti auringosta, kun taas Gabriel kuusta, Rafael Merkuriuksesta, Anael Venuksesta, Samael Marsista, Sakiel Jupiterista ja Cassiel Saturnuksesta.
Onko jokaisella ihmisellä oma suojelusenkeli?
Suurimmat kristilliset kirkot opettavat, että jokaisella ihmisellä on oma suojelusenkelinsä. Itse Martti Lutherkin vakuutti: ’’Jokainen pieni lapsi saa heti synnyttyään itselleen enkelin, joka on monin verroin suurempi ja mahtavampi kuin Ranskan kuningas tai keisari.’’
Mutta tuo enkeli saa vasta lapsen kasteen jälkeen aivan täyden toimintavalmiuden. Suojelusenkeli on nimittäin suojaton pahan voimia vastaan ellei suojelun kohdetta ole kastettu, sillä silloin Paholainen ulottaa vaikutuksensa ihmiseen. Kasteen ja uskon kautta enkeli saa apua Jumalalta ja Kristukselta, joka on voittanut pahan vallan. Luther arveli, että henkilökohtaisen suojelusenkelin lisäksi jokaisella on myös henkilökohtainen kiusaaja.
Onko myös kansoilla ja kaupungeilla suojelusenkeleitä?
Raamatun perusteella näin on ajateltu, sillä esimerkiksi Mikaelia on pidetty Israelin kansan suojelusenkelinä, ja Raamattu puhuu myös Persian ja Kreikan enkeliruhtinaista (Dan. 10: 20).
Ilmestyskirjasta taas saa sen käsityksen, että myös seurakunnilla olisi omat suojelusenkelinsä.
Tiettävästi ainakin Valencian kaupungissa Espanjassa on vietetty oikein juhlapäiviä oman enkelin kunniaksi, ja Portugalissa taas on kunnioitettu oman maan suojelusenkeliä.
Kumpaa sukupuolta enkelit ovat?
Raamatussa enkelit kuvataan joko miehiksi, nimenomaan nuoriksi miehiksi, tai sitten sukupuolta ei erikseen mainita.
Entä tuleeko ihmisten sieluista enkeleitä?
Ei tule. Ihminen on luotu ihmiseksi ja enkeli enkeliksi, eikä edes kuolema muuta asiaa muuksi.
Ihmisellä on kuolematon yksilösielu, joka jatkaa olemassaoloaan kuoleman jälkeen iankaikkisuudessa − taivaassa tai kadotuksessa. Uskoessasi ja turvautuessasi siihen, että Jeesus kuoli Golgatan keskimmäisellä ristillä sinunkin puolestasi ja sinunkin synnit sovittaakseen, olet matkalla iankaikkiseen elämään, taivaaseen.
Teksti: Petri Harju
Kirjoittaja on Sleyn Keski-Suomen piiristä vastaava pastori ja valtakunnallisen nuorten aikuisten työn koordinaattori

