Miika Luomaranta on sympaattinen nuori mies Etelä-Pohjanmaalta. Miikan syntymäpaikka paljastaa, ettei kyseessä ole kuitenkaan mikään perusreiska, mies on nimittäin syntynyt Zimbabwessa.
Miikan perhe oli tuolloin lähetystyössä Sambiassa, ja naapurimaa tarjosi paremmat mahdollisuudet synnytykselle. Miikan ollessa 2-vuotias perhe muutti takaisin Suomeen ja Kuortaneelle. Lapsuus sujui varsin turvallisissa puitteissa.
Jutussa Miika kertoo tiestään seurakuntaan ja elämänsä tärkeistä asioista, joihin kuuluu evankeliumin lisäksi mm. musiikki ja seurustelu.

