Lukio vs. amis

Share

Abit vastaan amikset: ikuinen kiista. Kumpi vakuuttaa? Päätä sinä!

Ikiaikainen mittelö: lukio vs. amisLukiolainen:

Jos pitäisi valita kymmenen kertaa uudestaan, menisinkö yläasteen jälkeen lukioon vai ammattikouluun, valitsisin lukion yksitoista kertaa.

Yleissivistys on tämän päivän juttu. Jos haluaa yhtään ymmärtää maailmaa, pitää opiskella. Muuten vain vaellellaan laput silmillä ja syljeskellään pientareelle. Kuluuhan se aika toki siinäkin.

Lukion kautta pääsee työhön tie­tysti vähän myöhemmin ja palkoille myös, mutta ehtii sitä tässä elä­mässä kai töitäkin tehdä. Silti jää ainakin neljäkymmentä vuotta siihenkin lystiin.

Kun katsoo, mitä yläasteen luokkakaverit, jotka menivät amikseen, tekevät tällä hetkellä, ei kateeksi käy. Basso vaan heiluttaa karvanoppia, kun tuunattu Escort pyyhkäisee ohi. Joku lukee levyseppähitsaajaksi, joku datanomiksi. Varmaan ihan kivaa hommaa ensimmäiset viisi vuotta, mutta katsotaanpa uudestaan sitten viisikymppisinä.

Onhan se tietysti vähän harmillista, että seurakunnan toiminnassa ei ole mukana melkein yhtään amista, mutta minkä minä sille mahdan.

Saatan tietää, mistä se johtuu. Us­­kossa pitää päästä aina syvemmälle, ja sehän ei onnistu pelkällä sähköporalla. Täytyy olla vähän muita työ­kaluja: terävä pää ja pehmeät istuma­lihakset. Niitä hiotaan lukiossa.

Amis:

Lukio on tämän maan yliarvostetuin juttu. Aina sitä hehkutetaan, mutta mitä ne lukiolaiset oikeasti osaa? Taivuttaa ruotsin epäsäännöllisiä verbejä, kirjoittaa oikein joitakin yhdyssanoja ja laatia runoanalyysejä. Niin joo, ja tanssia tietysti. Ei noilla taidoilla vielä kuuhun mennä.

Kaiken sen teeskentelemisen jälkeen päähän painetaan nauretta­va valkoinen lakki ja sitten tiedetään kaikesta kaikki ja ollaan suuria sankareita. Tekee ehkä vaikutuksen viisikymppisiin kukkahattutäteihin, mutta yöllä nakkikioskin jonossa painaa vähän toiset meriitit.

Siitä sitten samaa humua jatketaan yliopistoon, jossa opiskellaan tonttutiedettä seitsemän vuotta, pukeudutaan haalareihin – miettikää sitä, haalareihin – ja tehdään aiheesta, joka ei kiinnosta ketään, väitös­kirja, jota kukaan ei ikinä lue. Ja hup­sista, sitten ollaankin työttömiä.

Tälle kaikelle on luterilainen vaihtoehto: opiskella oikeasti ammattiin, tehdä oikeita töitä ja saada oikeaa palkkaa. Jonkunhan ne verotkin on maksettava.

En oikein enää jaksaisi kuunnella sitä, miten lukiolaiset aukovat naamaansa amiksista. Hyvähän se on huudella amisautoista, kun itse ajelee isän Mersulla. Tai -viiksistä, kun itsellä ei karvat leukaa juuri varjosta, vaikka kuinka lannoittaisi.

Nämä samat kynäniskasankarit ovat pikkaisen nöyrempää poikaa, kun soittavat avuttomina putkimiestä avaamaan keittiön lavuaaria.

Kaikkein vähiten tätä aukomista jaksaisi kuunnella seurakunnassa. Ei ihme, ettei sinne tule ketään muuta meikäläistä, kun nuortenillat on nyt jo oikein räätälöity lukiolaisille. Ikinä ei tehdä mitään, aina vaan puhutaan. Pohditaan vähän jotain predestinaatio-oppia ja apokryfikirjoja. Niin joo, ja lauletaan virsiä korkealta.

Kuulostaa yhtä kivalta ja hyödylliseltä kuin lukio.

 
Olet tässä: Etusivu » Arkisto » 2/2010 Nuotta » Lukio vs. amis