Yhteishaun tuloksia täytyy odottaa kuukausikaupalla, mutta on myös opiskelupaikkoja, joista varmuuden syksyn opiskelupaikasta saa vaikkapa juuri nyt. Sellainen on esimerkiksi kristillinen kansanopistolukio, jossa ruokailut, asuminen ja harrastukset ovat ilmaisia. Marianne kertoo, millaista on opiskella kristillisessä lukiossa.
Olen kotoisin Lappi-nimiseltä paikkakunnalta, ja sieltä olisi ollut keskustan lukioon noin 35 kilometrin matka yhteen suuntaan. Lapsena totuin olemaan koulussa, jossa kaikki tuntevat toisensa. Yli 500 hengen lukiossa olisin päivän aikana törmännyt ehkä yhteen tuttuun, hän lausahtaa.
Marianne Ollila varmisti lukiopaikkansa kansanopistosta, Sastamalassa sijaitsevasta Karkun evankelisesta opistosta, yhdeksännen luokan kevätlukukauden alkaessa – eli juuri näihin aikoihin.

