Saara Räsänen, 19, kysyy äidiltään seurusteluneuvoja ja istuu samoissa kaupunginvaltuuston kokouksissa. Saaran muuttaminen pois kotoa ei vienyt äidin ja tyttären läheisyyttä, mutta mitä nyt tapahtuu, kun nimettömään on ilmestynyt outo sormus?
Kun Saara Räsästä pyydettiin vuosi sitten ulos, hänen äitinsä Päivi oli ensimmäinen henkilö, joka tiesi asiasta. Se ei kuitenkaan Saaraa haitannut, sillä äiti ja tytär ovat tottuneet puhumaan kaikenlaisista asioista, myös hyvin henkilökohtaisista.
Jos mulla on joku asia, josta haluan puhua, teen sen juuri äidin kanssa, Saara kertoo.
Syytkin ovat selvät.
Äiti on kokenut ja haluaa mun parastani!
Päiviä sujuva keskusteluyhteys lämmittää.
Olen saanut paljon meidän keskusteluistamme. Olen ikään kuin saanut elää nuoruutta uudestaan, päässyt kiinni siihen tunnevirtaan, hän kuvailee.
Kaikista ei ole mukavaa tai edes kovin toivottavaa jutella esimerkiksi seurusteluasioistaan äitinsä kanssa. Miksi Saarasta on helppoa puhua äitinsä kanssa lähes kaikesta?
Äitiä kiinnostaa kuunnella. En mä puhuisi, jos häntä ei kiinnostaisi, Saara vastaa.
Päivi puolestaan korostaa Saaran avoimuuden merkitystä. Suurin rooli on hänestä kuitenkin yhteisellä uskolla ja arvopohjalla. Naisia yhdistää usko Jeesukseen syntien sovittajana.
Se tekee monenlaisen yhteyden läheiseksi, Päivi sanoo.
Olisi varmaan erilaista, jos olisimme eri mieltä perusasioista, Saara myöntelee.
Kiljunta paljasti
Entä millaisista asioista äiti ja tytär yhdessä keskustelevat?
No kuule ihan kaikista. Miehistä, koulusta ja nykyään myös politiikkaan liittyvistä asioista (toim. huom: molemmat ovat Riihimäen kaupunginvaltuuston jäseniä), Saara sanoo.
Toisten asioista ei tietenkään puhuta, hän lisää.
Viime aikoina mieskeskustelut ovat keskittyneet erityisesti yhteen mieheen, ainakin sen jälkeen, kun Saara yli vuosi sitten alkoi seurustella. Päivi oli tietoinen seurustelusta hyvin varhaisessa vaiheessa.
Säikähdin, kun (kodin) yläkerrasta alkoi yhtäkkiä kuulua kauhea kiljunta. Tiesin, että jotain on tapahtunut.
Päivi riensi yläkertaan katsomaan, mistä on kyse. Paljastui, että Saara oli juuri saanut viestin, jossa häntä pyydettiin ulos.
Näin hyvin pystyn pitämään asiat sisälläni, Saara nauraa.
Pian sen jälkeen alkaneen seurustelun aikana äidin neuvot ovat olleet tervetulleita. Eivät kuitenkaan ihan aina:
Äiti on neuvonut ilman pyytämistäkin, Saara toteaa kuivasti.
Olen välillä Saaraa loukannutkin, kun olen sanonut liian suoraan, että älä ole sitten tuollainen tai tällainen poikaystävän kanssa, Päivi pahoittelee.
Etäisyys ei vienyt läheisyyttä
Päivi ja Saara ovat tottuneet puhumaan julkisuudessa perheestään ja analysoimaan suhdettaan. Päivi on lehtien vanha tuttu työstään kansanedustajana ja kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtajana, ja Saarasta media kiinnostui tämän tultua valituksi Riihimäen kaupunginvaltuustoon viime vuonna, vasta 18-vuotiaana.
Lehdissä on ihmettelevään sävyyn esitelty äidin ja tyttären mutkatonta ja läheistä suhdetta. Nyt Saaran muutettua Riihimäen kodista Helsinkiin läheisyys ei ole vähentynyt, vaikka fyysinen etäisyys onkin kasvanut.
Ei nähdä kovinkaan paljon, mutta pystytään puhumaan kaikesta, Saara kuvailee.
Kummallakin on paljon omaa elämää, ja meillä on neljä muutakin lasta. En ole kaikessa mukana... Päivi aloittaa.
...vaikka haluaisitkin olla, Saara lopettaa, ja molemmat nauravat.
Ei tarvetta kapinaan
Läheinen suhde omaan äitiin ja perheeseen ei ole Saarasta koskaan tuntunut ahdistavalta tai kahlehtivalta.
Ei todellakaan! Mä haluan olla hyvissä väleissä niiden kanssa, joita olen lähellä. Ehkä siksi onkin vain johdonmukaista, että Saara ei ole käynyt kapinaan perhettään tai sen arvoja kohtaan.
Sellaista vaihetta ei ole ollut − ainakaan vielä, Päivi hymyilee, ja jatkaa:
Kyllä meidän perheessä on kapinoita nähty, mutta Saara on aina halunnut olla kiltti.
Olen yrittänyt olla kiltti. Ei ole tarvinnut kokeilla rajoja esimerkiksi alkoholin kanssa, Saara selittää.
Päivi kertookin pystyneensä aina luottamaan Saaraan. Saara puolestaan ei ole halunnut tätä luottamusta menettää.
Sen voi menettää vain kerran, hän toteaa.
Isän ja äidin eväät eivät riitä
Päivi vakavoituu, kun kysyn, mitä tyttären usko hänelle merkitsee.
Koen, että se on mielettömän suurta armoa. Olen siitä nöyrästi kiitollinen.
Vaikka Räsästen koti on kristitty, Saara ei ole perinyt uskoa äidinmaidossa − niin kun ei voi tehdä. Raamattua on kotona kyllä luettu ja kirkkoon on lähdetty, eikä riparia käymättömien lasten mielipidettä ole tässä asiassa kysytty. Mutta elävää uskoa eivät isä ja äiti pysty lapsilleen antamaan.
Uskon syntyminen on aina Jumalan työ, eivät vanhemmat saa sitä aikaan, Päivi selittää.
Vanhemmillakin on kuitenkin tärkeä tehtävä: pitää Jumalan sanaa esillä, käydä perheen kanssa kirkossa ja sanankuulossa, lähettää pyhäkouluun, leireille ja nuorteniltoihin. Loppu on Jumalan työtä ja hänen vastuullaan.
Ei pelkillä äidin ja isän eväillä päästä pitkälle. Meidänkin kodissamme tilanne voisi olla toinen, vaikka kaikki olisi tehty ihan samalla tavalla kuin nyt, Päivi kiteyttää.
Pahoinvointia yhteiskunnan ytimessä
Päivi Räsänen on eduskunnassa tottunut puhumaan perheestä ja puolustamaan sitä. Perhe on hänen mukaansa keskeinen solu sekä yhteiskunnan että seurakunnan kannalta.
Kun perhe voi pahoin, yhteiskunta voi pahoin. Ja Suomessa moni perhe voi pahoin, hän toteaa.
Esimerkiksi Päivi ottaa hätkähdyttävän luvun: noin satatuhatta lasta elää perheessä, jossa ainakin toinen vanhemmista on vakavasti alkoholisoitunut.
Tähän ja muihin vastaaviin madonlukuihin on Suomessa ehkä turruttu. Syytä olisi kuitenkin havahtua.
Olisi tärkeä herätä tajuamaan perheen merkitys. Siellä tapahtuu kasvattaminen, rakastetuksi tulemisen kokeminen ja arkinen huolenpito, ne ovat ydinjuttuja yhteiskunnan kannalta, hän kiteyttää.
Perhe on myös tärkeä hengellinen elementti, mikä kirkon ja sen seurakuntien olisi hyvä nykyistä paremmin huomata. Päivi kuvailee perhettä ihmisen lähimmäksi seurakuntayhteydeksi ja ensimmäiseksi lähetyskentäksi.
Perheessä kerrotaan evankeliumi ja jaetaan se. Siellä on mahdoton esittää itseään parempaa, ja siksi syntisyys tulee esiin.
Juuri siksi sanoma syntien anteeksisaamisesta on perheessä konkreettinen juttu. Kaikki ymmärtävät, että sitä tarvitaan. Anteeksipyytämisen opetteleminen lähteekin perheestä, jos lähtee ollenkaan.
Avoliitto ei nappaa
Miltä Päivin ajatukset kuulostavat Saarasta, joka on nyt kihlauksen myötä valmistautumassa perustamaan omaa perhettä?
Tutuilta. Mietin, että jos olisit kysynyt minulta samat kysymykset, olisin vastannut vain, että siinä oli aika tyhjentävä vastaus, Saara hymyilee.
Saara haluaisi tulevan perheensä olevan paljolti samanlainen kuin hänen lapsuudenperheensä.
Haluaisin läheisen, yhteisöllisen perheen.
Joulunpyhinä kihlat solminut pari ei ole vielä lyönyt lukkoon hääpäivää. Marssijärjestys on kuitenkin selvä: ensin naimisiin, sitten hynttyyt yhteen. Avoliitto ei ole vaihtoehto.
Ei! Se ei ole mikään liitto, Saara kuittaa.
Avioliiton tärkeys on opittu kotoa. Päivin mukaan perhe rakentuu avioliiton varaan; avioliitto on siis perheen tärkein elementti.
Sitä pitää puolustaa paitsi lasten hyvinvoinnin takia, myös puolisoiden itsensä takia. Aviopuoliso on suuri Jumalan lahja, hän kuvailee.
Suuntana avioliiton satama
Tyttären avioliitto tuntuu Päivistä hiukan haikealta ajatukselta.
On sellainen ajatus, että näin pianko tästä pienestä tytöstä tuli jo tällainen nainen. Mutta haikeus on sivujuonne. Näin sen kuuluu mennä; ajan kuluminen vain yllätti − aika todella kiitää, hän sanoo.
Päivi voi kuitenkin lohduttautua sillä, että kotona asuu kolme Saaran pikkusiskoa.
Et varmaan ikinä päästää Juuliaa (nuorinta sisarta) lähtemään, Saara nauraa.
Entä miten äidin ja tyttären suhde kehittyy nyt, kun tytär purjehtii avioliiton satamaan?
Toivon, että läheiset suhteet jatkuvat. Kunnioitan kuitenkin sitä yksityisyyttä, joka kuuluu jokaiselle uudelle perheelle, Päivi sanoo, ja jatkaa:
Päätösvalta siirtyy nyt...
...lopullisesti anopille, Saara lopettaa, ja molemmat nauravat taas.