Isoskoulutuksen iso rooli

Kirkon piirissä asioista puhuttaessa saattaa usein unohtua, että varsinkin suurissa kaupungeissa riparin osallistumisprosentti on kuitenkin pienenemässä kovaa vauhtia. Valtavan isosporukan kohtalo on isosena olemisen jälkeen sama kuin kuuluisalla eritepilvellä Saharan autiomaassa.

Heinäkuinen Kotimaa-lehti pohti tätä ajankohtaista problematiikkaa otsakkeella ”Nuorisotyö jää isostoiminnan jalkoihin”. Ympärivuotinen rippikoulutyö sekä säännöllinen isostoiminta vievät leijonanosan nuorisotyöstä, ja muuhun toimintaan ei jää aikaa. Eikö pitäisi kysyä: ”Eikös isoskoulutus ole mitä parasta kokoavaa toimintaa?” Isoskoulun yhteyteen voi helposti sisällyttää vaikka mitä: raamattupiiritoimintaa, nuorteniltoja, tapahtumia, vaelluksia sekä muuta seikkailutoimintaa. Ihan mitä vain!

Työntekijän näkökulmasta asia on varmasti näin, mutta mitä ajattelee nuori? Moni riparin käynyt nuori seurakuntalainen lähtee isoskoulutukseen sillä asenteella, että tehtäväkirjaan pitää saada rukseja, jotta isospaikka aukeaa. Hän sitoutuu pakosta isoskoulutukseen, mutta ei nuoreen seurakuntaan. Tämän ongelman äärellä on oltu jo vuosia.

Kirkosta eroavissa kaksikymppisissä on varmasti paljon entisiä isoskoulutusaktiiveja. Monessa seurakunnassa on herätty asiaan ja lähdetty yhdistämään isoskoulutusta paremmin muuhun toimintaan. Tämä tietysti vaatii oikeita henkilöresursseja ja asennetta. Syksyn tuulissa isoskoulutustaan aloittava nuori seurakuntalainen pitäisi saada kokemaan seurakunta paikkana, joka tuntuu kodilta. Paikkana, jonne on hyvä tulla, jossa viihtyy ja josta saa elämään sitä mitä tarvitsee. Paikkana, jossa kuunnellaan, ymmärretään ja kohdataan todellisia ystäviä.

Pitkään syksyyn kannattaa kulkea uskon­elämän lähtöruudun kautta. Pidemmän päälle käy selväksi, että siellä viihdytään, missä saadaan rahalle vastinetta – ja tässä tapauksessa siellä, missä on sisältöä. Raamatun sanan opetus kasvattaa nuoren seurakunnan jäsenille juuria siihen hyvään maahan, jossa oraalle päässyt ja pikkuhiljaa kasvava uskon taimi ei taivu maailman tuulessa.

Jumalan sanan opetus, yhteys ja yhteinen seurakuntaelämä pitävät nuorta seurakuntaa hengissä koko syksyn ja talven sekä siitä eteenpäin, aina ikuisuuteen saakka. Pidetään Jumalan sana arvossaan isoskoulutuksessa, nuortenilloissa, nuorisokahviloissa, klubeissa ja kaikkialla, missä nuori seurakunta kokoontuu.

Iltapäivälehdet repivät kesällä taas huumoria riparista. Pikkuisen överiksi mennyt kristityn vaellus näkyi lööpeissä: ”Nuoria piiskattiin riparilla.” Huh huh. On hankala homma, kun asiasta mitään tietämättömät toimittajat vetävät myyviä lööppejä riparileirin sykkivästä maailmasta.

Rippikoululaisten turvallisuutta ei saa tietenkään missään tilanteessa laittaa vaakalaudalle ja jokaisen fyysistä koskemattomuutta pitää ehdottomasti kunnioittaa, mutta tosiasia on, että leirillä sattuu ja tapahtuu. Tässä tapauksessa pointsit saa paikallinen kirkkoherra, joka ei lähtenyt selittämään iltapäivähyeenoille yhtään mitään vaan totesi, että leirillä tapahtui jotain ikävää, joka ei kuulu teille lainkaan.

Siunattua syksyn alkua, tsemppiä ja siunausta kouluun ja opiskeluun. Ja ennen kaikkea elämään.

Teksti Juha Heinonen 

Kommentit (0)

Nimi

Sähköposti

Kotisivu

Otsikko

Kommentti

smaller | bigger

Lisää kommentti