Iloisen palvelun AMMATTILAISET
Jumala on lahjoissaan
rikas. Hän ei anna
meille pelkästään
armoa tai rakkautta.
Hän antaa meille
jokaiselle myös jonkin
erityislahjan.
Olet kenkäostoksilla ja sovitat kenkiä. Mielessä on uusien talvikenkien
osto. Pohdit ja pähkäilet minkä näköiset ja -kokoiset kengät olisivat hyvät.
Koetat kurkkia, jos joku myyjä tulisi auttamaan, mutta kukaan ei vaikuta
olevan sinusta kiinnostunut. Pitkän odottelun jälkeen tympääntyneen
oloinen täti tulee sinulle avuksi, mutta pahoittaa pian mielesi kehnolla
asenteellaan. Päätät vaihtaa kauppaa saamasi huonon palvelun vuoksi.
1.Piet. 4: 10: ”Palvelkaa kukin toistanne sillä
armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan
moninaisen armon hyvinä haltijoina.”
Kristittyinä meitä kutsutaan palvelemaan toinen
toisiamme. Se on Jumalalta saamamme tehtävä.
Jumalan toive on, että rakastaisimme toinen
toistamme. Rakkaus, jota Jumala tarkoittaa, ei
ole pelkkiä sanoja, vaan myös tekoja. Se on aitoa
toisesta ihmisestä välittämistä.
Arjessa tämä saattaa meiltä kuitenkin unohtua.
On läksyjä, kokeita, harrastuskiireitä ja kaikkea
mahdollista omaa tekemistä, joka pitää
hoitaa. Kaiken hässäkän keskellä meistä saattaa
vahingossa tulla kenkäkaupan myyjän kaltaisia.
Emme ehdi tai jaksa miettiä toisten ihmisten tarpeita.
Millaisissa tilanteissa palvelijan asenteemme
näkyy? Otetaanpa muutama esimerkki. Jos äiti
pyytää sinua imuroimaan kodin, imuroitko vai
annatko villakoirien valloittaa
kämpän? Jos kaveri pyytää apua
jonkin juttunsa kanssa, autatko
vai vetoatko omiin kiireisiisi? Jos
nuortenillassa nuorisotyöntekijä
kyselee vapaaehtoisia hoitamaan
iltapalaa, menetkö vai annatko
muiden hoitaa hommat?
Iloisen palvelun ammattilaisina
meidän kristittyjen tulisi vastata
kaikkiin kysymyksiin: ”Kyllä,
mielelläni.” Meidän tulisi olla ilomielin antamassa
apuamme milloin sitä vain tarvitaan. Mutta
entä jos huomaammekin, että meillä on asenneongelmia?
Mistä apua, jos kristityllä ei ole palvelumieltä?
Jumala antaa kaiken – asenteenkin
Jokaisessa ihmisessä – kristityssäkin – asustaa
vanha minä. Vanhan minän asennevarastoon
eivät kuulu sellaiset jutut kuin palvelumieli, antamisen
ilo ja hyvä tahto. Sitä ei kiinnosta toisen
ihmisen auttaminen. Sen kiinnostuksen kohteena
on vain oma viihtyminen.
Onneksi on kuitenkin Jumala ja hänen suuri
armonsa! Jumala antaa meille Jeesuksen tähden
anteeksi sen, että emme luonnostamme ole toistemme
palvelijoita. Sen lisäksi hän lupaa antaa
meidän sydämiimme rakkauden toinen toistamme
kohtaan. Jumalan rakkauden avulla voimme
huomata ne ihmiset, jotka apuamme tarvitsevat.
Hänen rakkautensa voimalla pystymme myös
auttamaan, vaikka se ei meistä aina niin mukavalta
tuntuisikaan. Tätä Jumalan uhrautuvaa
rakkautta saamme olla häneltä joka aamu pyytämässä.
Mikä on sinun palvelulahjasi?
Jumala on lahjoissaan rikas. Hän ei anna meille
pelkästään armoa tai rakkautta. Hän antaa meille
jokaiselle myös jonkin erityislahjan. Näitä erityislahjoja
kutsutaan armolahjoiksi. Jokaisella
kristityllä on oma lahjansa, ja tarkoituksena on,
että lahjaa käytetään muiden ihmisten ja seurakunnan
hyväksi.
Armolahjoja on hyvin erilaisia. Raamatussa
niitä mainitaan useita, mutta ei silti kaikkia. Katso
esim. Room. 12: 6–8 tai 1. Kor. 12: 1–11. Jos luet
kohdat, huomaat, että osa lahjoista on arkisen
oloisia ominaisuuksia ja toiset ovat luonteeltaan
yliluonnollisia. Kaikki ovat kuitenkin
yhtä tärkeitä ja arvokkaita
lahjoja.
Joko sinä tiedät, mikä on sinun
lahjasi Jumalalta? Jos tiedät,
toivottavasti olet laittanut lahjasi
jo likoon. Ellet tiedä, rohkaisisin
sinua etsimään omaa lahjaasi.
Rukoile, että Jumala näyttäisi
sinulle antamansa lahjan. Mieti
omia vahvuuksiasi ja osaamistasi.
Ehkä armolahjasi löytyy sitä kautta. Kokeile
myös erilaisia tehtäviä seurakunnassa. Lahjasi
voi kirkastua sinulle, kun pääset tekemään asioita
yksin tai yhdessä muiden kanssa.
Jumala tarvitsee sinun lahjojasi välittääkseen
rakkauttaan ihmisille. Ole rohkeasti hänen käytössään!
Häneltä saat kaiken tarvittavan tehtävän
toteuttamiseen.
1. Piet. 4: 11: ”Joka puhuu, puhukoon Jumalan
antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla,
jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa
kirkastetuksi Jeesuksen
Kristuksen kautta. Hänen on
kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti.
Aamen.”
Anne Hopeavuori
Kuvat SXC
|
![]() |
| Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä. | |


