Usko yksin

Puhtaan evankeliumin tavaramerkki on se,
että siinä meille annetaan omaksemme
koko Kristus, koko pelastus, koko taivas.

Ainoa mahdollisuutemme:
usko yksin

Kun evankeliumia lähdettiin viemään
kaikkeen maailmaan, julistajat aloittivat
lähimmistä eli juutalaisista. Heille kerrottiin
Jeesuksesta näin: ”Hänen ansiostaan jokainen,
joka uskoo… saavuttaa kaiken sen, mitä
te Mooseksen lain avulla ette voineet saavuttaa”
(Ap.t. 13:38). Paavali ja kumppanit siis kertoivat,
että nyt mahdoton on tullut mahdolliseksi. Nyt
on rakennettu silta sen kuilun ylle, jonka yli eivät
parhaatkaan ponkaise. Juutalaiset olivat kyllä kovasti
yrittäneet. Heillä oli ollut valmentajana itse
Mooses harjoitusohjelmineen. Moni kristitty yrittää
huomaamattaan ihan samaa.

Ongelma ei tosiaan ole vain juutalaisten. Galatalaiskirjeessä
kohtaamme ei-juutalaisen seurakunnan.
Sinne hiippaili Paavalin jälkeen eräitä,
jotka opettivat, että galatalaisilta puuttuu pelastuksestaan
muutama ratkaiseva juttu. Ei riitä, että
uskot Jeesukseen. Sinut pitäisi vielä ympärileikata.
Ja on Mooseksen laissa muutama muukin
käsky…

Paavali hurjistuu. Ei ole kyse siitä, että tulokkaiden
saarnanuotissa olisi vain hiukan epäluterilaista
klangia. Heidän oppinsa on ein totaler
Untergang, uskon perikato!
Apostoli äityy toteamaan,
että tuollaisen
sanoman julistajat
ovat (vielä) kirouksen
alaisia, ja ympärileikkauksen
suosittelijoina heiltä saisi veitsi vähän
lipsahtaa kulkusille. Paavalilla on siis nollatoleranssi
tällaisten opetusten suhteen: ”Sinun pitää
ottaa vauhtia ja hypätä niin lujaa kuin jaksat, niin
Jumala kyllä tarttuu sinuun ja kannattelee puuttuvan
matkan.” Tai: ”Jos sinä otat ensimmäisen
askelen, niin Jumala ottaa ne jäljellä olevat 99.”
Ei näin. Puhtaan evankeliumin tavaramerkki on
se, että siinä meille annetaan omaksemme koko
Kristus, koko pelastus, koko taivas. Sinulta ei vaadita
yhdenkään oven aukaisemista eikä mitään
harppausta tyhjyyteen. Huomannet, mikä valtava
ero on aidon kristinuskon ja kaiken muun välillä.

”Jokainen tuomittiin tekojensa mukaan”

Eikö nyt tullut vähän liioiteltua? Ainakin Raamatussa
lukee, että meidät tuomitaan viimeisenä
päivänä tekojemme mukaan (Ilm. 20: 12).
Ja Jaakobin kirjeessä sanotaan pelkästä uskosta
näin rajusti: ”Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa.
Oikein teet – pahat hengetkin uskovat sen
ja vapisevat.” (Jaak. 2:19.)

Ongelmia tulee silloin, kun ei tiedetä, mitä
usko on. Moni nimittäin ajattelee tähän tapaan:
Tekoja ei tosiaan tarvita. Siksi hoidankin kunnolla
tämän uskomisen. Ja rukoilen. Ja luen Raamattua.
Ja… Joku toinen ei ota asiaa ihan näin
vakavasti. Hän päättää ruveta uskomaan sitten
myöhemmin, vaikka jossakin kuudenkympin ja
kuoleman välillä.

Mutta ei meidän uskoamme kukaan tarvitse.
Ainakaan Jumala ei tee sillä mitään. Ei usko sitä
ole, että kun meidän ei tarvitse tuoda Jumalalle
tekojamme, niin tarjoamme hänelle kauniin
uskomme taivasmaksuna. Jumala ei tarvitse uskoamme,
mutta me tarvitsemme hyvin kipeästi
jotakin. Me tarvitsemme Jeesusta ja syntien anteeksiantamusta.
Ja usko omistaa Jeesuksen.

Se, joka on alkanut uskoa Jeesukseen, on tullut
Jeesuksen luo. Tämä on suuri salaisuus, jota ei
voi loppuun saakka avata, ja siksi Raamattukin
käyttää uskosta erilaisia kuvia (sydämen puhdistuminen,
syöminen ja juominen, pukeutuminen,
herääminen, avioliitto jne.).

Tiivistetysti sanoen, uskova ja Jeesus eivät
enää ole vieraita toisilleen. Eivät nyt eivätkä viimeisenä
päivänä. Kun uskova(kin) silloin tuomitaan
tekojensa mukaan, se on hyvä asia: hänen
pahat tekonsa on Jeesuksen tähden pyyhitty
pois, ja Jumala lukee hänen ansiokseen kaikki
Jeesuksen hyvät teot.

Voiko uskovaisuudestaan olla varma?

Voihan toki. Ei Paavali muuten kirjoittaisi Rooman
kristityille näin: ”Teidän on aika herätä
unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä
kuin silloin, kun meistä tuli uskovia” (Room. 13: 11).
Meistä saattaa tuntua
vähän kiusalliselta puhua
itsestämme uskovina.
Sekin johtuu
uskon väärinymmärtämisestä.

Uskovaisuus ei nimittäin tarkoita uskonsa tuijottelua,
vaan Kristukseen katsomista. Uskovainen
ei etsi varmuutta uskostaan, vaan Jeesuksesta.
Kun tämä kirkastuu, tajutaan yleensä sekin,
miksi voimme sanoa: yksin usko pelastaa, yksin
Jeesus pelastaa, tai jopa, että kaste pelastaa. Ymmärrämme,
että Jeesushan se meidät tietenkin
pelastaa, mutta Jeesus ja koko hänen ansionsa
annetaan meille kasteessa, ja uskossa tätä kaikkea
omistetaan, syödään ja juodaan, puetaan
päälle ja niin edelleen. Rooman uskoville tämä
oli niin sanoakseni vesiselvää.

Älä vain usko yksin

Olemme jo huomanneet, että usko on paljon
enemmän, paljon syvempää ja elävämpää kuin
jokin mielipide tai vakaumus. Elävä usko voi olla
sylivauvallakin, samoin dementoituneella vanhuksella.
Jos se olisi vain jokin mielipide, niin sittenhän
yksiksesi uskoskelet. Koska se kuitenkin
on yhteyttä elävään Jeesukseen, sitä kuuluu hoitaa
niin kuin mitä tahansa toimivaa suhdetta.

Siksi on olemassa Kristuksen seurakunta. Siellä
on tapaamispaikkoja, joissa Kristus ja uskova
kohtaavat ja syventävät suhdettaan. Kun et usko
yksin, sinulla säilyy usko yksin. Ja kerran koittaa
päivä, jolloin ei enää tarvita edes uskoa – on siirrytty
näkemiseen.

Pasi Palmu
Kuva Lois Carroll