”liitykirkkoon.fi ”

OLETKO KÄYNYT netissä tutustumassa
vapaa-ajattelijoiden eroakirkosta.fi -
kampanjaan? Se tuntuu säälittävältä
kiusanteolta, mutta valitettavan tehokasta
se on.

Mediassa on viime aikoina
ihmetelty kirkosta eroavien nuorten ja
nuorten aikuisten suurta määrää. Tottahan
kirkkoon liittyykin väkeä koko
ajan, mutta kirkosta eronneita oli viime
vuonna kokonaista 38 000 ihmistä.

KIRKON STRATEGIARYHMÄ on pähkäillyt
asiaa jo pitempään ja tehnyt suunnitelmia
seurakuntalaisten määrän kasvattamiseksi
vuoteen 205 mennessä. Työryhmän
puheenjohtaja Lapuan piispa
Simo Peura luovutti äskettäin suunnitelmat
arkkipiispa Jukka Paarmalle.

Suunnitelman lähtökohtana on, että
kirkko säilyttää hengellisen perustehtävän.
Tärkeintä on hoitaa hyvin jumalanpalvelukset,
pyhät toimitukset sekä
kristillinen kasvatus. Myös kotona tapahtuvaan
hengelliseen kasvatukseen
tulisi antaa tukea.

Tässä asiassa piispa on oikeilla jäljillä;
jumalanpalvelus on seurakunnan
toiminnan keskus. Pyhät toimitukset,
kaste ja ehtoollinen, ovat Jumalan sanan
kanssa ilman muuta ne pilarit, jonka varaan
uskomme tulee perustua.

Kristillinen kasvatus tuntuu kodeissa
jääneen kiireen alle. Vanhemmilla
on paineita työssä sekä vapaa-ajalla.
Omat sekä lasten harrastukset vievät
mukanaan eikä osata olla omalla porukalla
kotona. Kiireen keskellä tietyt arjen
perusasiat, kuten yhteiset ruokailut
ruokarukouksineen sekä iltarukoukset,
saattavat jäädä pois kodin rutiineista.
Sitten pitäisi vielä ehtiä koko perheenä
kirkkoon ja muihin hengellisiin tilaisuuksiin.

EI OLE lasten eikä nuorten vika, etteivät
nämä asiat tule kotona tutuksi. Tarvitaan
kotien, seurakunnan ja yhteiskunnan
yhteisvastuuta. Kirkolla on iso
haaste kääntää kirkosta pois menevä
virta toiseen suuntaan. Piispan työryhmän
suunnitelmien pitää muuttua käytännön
teoiksi. Nuori seurakunta haluaa
käytännönläheistä toimintaa sekä
sisältöä. Täytyy olla selkeät sävelet, mihin
uskoa ja miksi uskoa. Taivastie tulee
olla selkeästi esillä unohtamatta selkeitä
eväitä tiellä pysymiseen.

KIRKON STRATEGIATYÖRYHMÄSTÄ raportoinut
Metro-lehti haastatteli erästä
pääkaupunkiseudun pastoria. Hän totesi
nuorten odottavan suvaitsevaisuutta
valmiiden vastauksien sijaan. Tällä
työkokemuksella uskallan olla aika tavalla
toista mieltä.

Kyllähän suvaitsevaisuus kuuluu
kristityn käytännön elämään. Toista
tulee kunnioittaa sekä kuunnellen ymmärtää
joka tilanteessa. Suvaitsevaisuus
ei ole kuitenkaan mukautumista ja sopeutumista
kaikkiin tämän maailman
ilmiöihin ja arvoihin sillä periaatteella,
että hyväksytään toisaalta kaikki vapaamieliseltä
kuulostava, mutta halutaan
tuomita se, joka vetää rajaa siitä miten
ihmisen tulisi elää.

MEILLÄ ON kirkossa valmis vastaus.
Meillä on ikuinen ja katoamaton Jumalan
sana. Älkäämme hukatko sitä
missään tilanteessa. Nuori seurakuntalainen,
jonka mopo lakkoilee, jolla on
tyttöystävän kanssa hankalaa ja jonka
kotona riidellään, tarvitsee ihan oikeasti
sisältöä ja vastauksia elämänsä isoihin
kysymyksiin.

Nuoret saadaan osallistumaan ja pysymään
kirkossa kohtaamalla heidän
uskonsa ja elämänsä. Tarvitsemme armosta
ja anteeksiantamuksesta nousevaa
toivoa. ”Hei, sinua rakastetaan
täydellisellä rakkaudella” tulee sanoa
suoraan eikä pullamössöillen ja ympäripyöreitä
pyöritellen.

Päätoimittaja
Juha Heinonen

 

Nuotta arkisto avattu

Maata Näkyvissä -festareiden kunniaksi julkaisemme vuosien 2002-2010 Nuotta -lehdet sinun luettavaksesi. Uusimmat lehdet saat tilaamalla Nuotan kotiisi.

Nuotta itselle tai lahjaksi
Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä.