Tuhansien laulujen maa

SUOMI ON gospelmusiikin luvattu maa. Vaikka gospel on marginaalimusaa, tarjontaa riittää näin pienelle kansakunnalle yllin kyllin. Seurakunnat ja kristilliset yhdistykset ovat merkittäviä konserttien järjestäjiä. Niiden kautta bändit saavat yhteensä satoja tuhansia kuulijoita vuosittain.

Gospelmuusikkojen tekemisillä ja sanomisilla on vaikutusta. Varsinkin nyt, kun heidän tekninen osaamisensa on kohonnut hovikelpoiseksi. Monen gospelmuusikon uskoisi kelpaavan sen puolesta kenelle vain. Myös seurakuntatalojen ulkopuolella.

GOSPELMUUSIKOISTA on pian tutkimustakin. Ensimmäinen laajempi gospelmuusikkoja käsittelevä pro gradu -työ on valmistumassa. Sen on tehnyt Mikko Goes to Heaven -bändin keulakuva Mikko Nikula.

Tutkimuksessa on mukana 98 suomalaista gospelmuusikkoa erilaisista taustoista. Heistä vajaalle kolmasosalle musiikki on ammatti tai heillä on musiikin ammattikoulutusta. Gospeltapahtumat ja -konsertit näyttävät olevan tärkein tekijä, joka on kannustanut näitä muusikkoja gospelin pariin. Seurakunnan nuoriso- ja rippikoulutyö on myös auttanut uran valinnassa. Suurin osa heistä on lähtenyt liikkeelle riparin jälkeisessä imussa 6-vuotiaana.

Seurakunnan sylistä lähteneillä muusikoilla on silti löyhä suhde seurakuntiin. Nikula viittaa kipeään asiaan: ”Jotta artisteilla olisi hengellistä kompetenssia ja sanottava pysyisi relevanttina, olisi seurakuntien herättävä varustamaan muusikoita. Myös kanttorikuvio olisi syytä miettiä uusiksi. Gospelin taitajia pitäisi saada kirkkoon enemmän ’oikeisiin töihin’, perustaa enemmän gospelmuusikon virkoja. Näin saataisiin kirkkoihin tasokasta musiikkia, joka tyylinsä puolesta tavoittaa tämän päivän ihmisiä.” Tähän ei voi sanoa muuta kuin aamen.

MITÄÄN SENSAATIOITA tutkimuksesta ei löydy. Muusikot ovat melko tyytyväisiä osaamiseensa ja suomigospelin tasoon. Gospelmuusikot näyttäytyivät tutkimuksen valossa kutsumustietoisina puurtajina, jotka tekevät työtään hengellisestä vakaumuksesta.

Kiistakapuloita artistien väliltä silti löytyi. Yksi venkurointi liittyy metallimusaan. Taannoinen Maata Näkyvissä -festareiden pääesiintyjä Stryper herätti paheksuntaa uskovaisten parissa. Stryper yhdisti aikanaan raskaan rockin rohkeaan evankeliumin julistamiseen ja sai siitä pyyhkeitä. Samaa keskustelua metallimusasta käydään Suomessa yhä.

Tutkimuksessa ilmeni myös se tosiasia, että Suomi on metallimaa. Täällä on paljon kristillistä metallia tekeviä muusikoita. Vaikkei raskaasta gospelista erityisemmin pitäisikään, metallimiehiä ja -naisia ei voi kuitenkaan syyttää lepertelystä. Kantaaottavuus oli metalliväelle selvästi muuta tutkimusjoukkoa tärkeämpää.

Hyvä niin. Nyt jos koskaan tarvitaan selkeitä kristillisiä elämänarvoja esilläpitäviä nuorisovaikuttajia. Sen on Jokelan tapauskin osoittanut.

KESKUSTELU GOSPELISTA ja sen tyylilajien kelvollisuudesta jatkunee Jeesuksen toiseen tulemiseen asti. On mielenkiintoista nähdä, millä musiikkityyleillä taivaan seurakuntasaleissa ylistetään.

Niitä messuja odotellessa kannattaa heittää arkihuolet ja ihmetellä taas kerran joulun salaisuutta: seimeen syntynyttä Jumalan Poikaa, maail man Vapahtajaa. Kunnia Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.

Siunattua ja rauhaisaa joulunaikaa! Ottakaa enemmän irti joulusta.

P.S. Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Nuotassa. Kolmivuotinen työsopimukseni päättyy, ja suunnistan kohti uusia palstoja. Vuoden alussa Heinosen Juha ilmestyy komistamaan tätä paikkaa. Kiitos kaikille lukijoille!

Päätoimittaja
Jussi Miettinen
jussi.miettinen@nuotta.com