Muista minua Jeesus

Share
”Viikon ensimmäisen päivän koittaessa tulivat Magdalan Maria ja se
­toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja ­järistä, ­sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen ­vaatteensa ­olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat ­vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.” (Matt. 28:  1–6.) Veikkaisin, että kyseinen aamu oli kaunis ja aurinkoinen, koska naiset päättivät lähteä hyvän ystävänsä Jeesuksen haudalle. Matka sujui hiljaisissa merkeissä surun painaessa kumpaisenkin mieltä. Eivät nämä kaksi Mariaa voineet todellakaan aavistaa, minkälainen järisyttävä ja uskomaton tapahtumasarja heitä odotti. Meidän Star Warsimme ja Tarut sormusten herrasta jäävät tämän tositapahtuman rinnalla auttamatta kakkosiksi.
Joku voi ajatella, että Jeesuksen ylösnousemus on samanlaista mielikuvituksen tuotetta kuin edellä mainitut elokuvat. Hyviä tarinoita, joku sanoo: ”Varsinkin tämä ylösnousemusjuttu.” Kuitenkin juuri tämän ”tarinan” varaan on syntynyt kristinusko.
Opetuslapsijoukko, joka oli seurannut uskollisesti Jeesusta suurin odotuksin ja toivein, pettyi pahemman kerran. He pettyivät silloin kun Jeesus ristiinnaulittiin ja he olivat todistamassa hänen kuolemaansa. Ehkä he ajattelivat: ”Ei tämä Jeesus ollutkaan Jumalan poika, jonka Vanha testamentti meille on luvannut.” Ja ehkä he alkoivat mielessään tehdä suunnitelmia: kuka mietiskeli jo, että pitäisi varmaan palata kotikylään ja jatkaa kalastajan hommia. Toinen mietti, että saisikohan takaisin sen tullimiehen homman, jonka joskus jätti.
Jeesusta seuranneita ihmisiä yhdisti suru ja pettymys. Tästä surullisesta tarinastako ja tästä pettyneestä joukostako alkoi kristinusko levitä tulen lailla kaikkialle maailmaan? Kyllä!

Pettymys vaihtuu iloon
Nimittäin suru ja pettymys vaihtuivat iloon ja riemuun. He, jotka olivat omin silmin nähneet Jeesuksen kuolevan, näkivät hänet jälleen elossa. Eikä siinä kaikki. Jeesus ilmestyi heille useammin kuin kerran ja vietti aikaa heidän kanssaan. Myöhemmin suurin osa, elleivät kaikki, opetuslapsista kuoli uskonsa tähden.
Jeesuksen ihmeellinen ylösnousemus kuolleista synnytti niin lujan uskon häneen, että siitä ei luovuttu edes kuoleman uhan edessä. Suru oli vaihtunut iloon, ahdistus toivoon ja pettymys lujaan uskoon. Näille kavereille kuolema oli voitto: olivathan ne nähneet Jeesuksen nousevan kuolleista ja nyt tiesivät, että näin käy kerran myös heille, kun he uskovat Jeesukseen.

Tämä päivä ja pääsiäinen
Raamattu kertoo meille, että Jeesus ristiinnaulittiin meidän syntiemme sovitukseksi, hänet haudattiin ja hän nousi ylös kuolleista. Myöhemmin hän astui ylös taivaaseen. Mitä tämä merkitsee tänään?
Joku on sanonut, että ihmisellä on kolme ongelmaa: syyllisyys, yksinäisyys ja kuoleman pelko. Jeesuksen ristinkuolema vastaa joka ikisen maailman ihmisen syyllisyysongelmaan. ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:  10.)
Entä se, että hän nousi ylös kuolleista? Hän elää yhä tänäkin päivänä – yksinäinenkin ihminen saa pitää omaa kättään Jeesuksen kädessä. ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:  20.)  
Ristillä Jeesuksen vierellä roikkunut ryöväri oli alistunut tuomioonsa: kuolemaan. Kuitenkin hän sanoi Jeesukselle: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Ja Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:  42.) Usko Jeesukseen avaa taivaan ovet: sinulle ja minulle, koko maailmalle! Näin mekin voimme kerran Paavalin tavoin sanoa: ”Kuolema on minulle voitto!”
Parhaimmillaan tämäkin pääsiäisaika saa olla kutsumassa sinua ja minua kehältä ytimeen, pienistä epäolennaisuuksista keskeisempien äärelle. Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuk­sen äärelle hiljentymään ja rukoilemaan ryövärin lailla: ”Muista minua, Jeesus.”

Ilkka Päiväsaari
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Kuva Ilkka Päiväsaari
ja Stockxpert
 
 
Olet tässä: Etusivu » Radio