Tapahtumat SYYSKUU 2007

Tällaista taas tapahtuupi syyskuussa. Syksy käyntiin!

Ylistaron Eviksistä

Eräs menneen kesän suurista huippuhetkistä
oli varmasti Ylistaron
Evankeliumijuhlat. Myös nuoret
talsivat Komian kirkon maisemissa
sankoin joukoin. Ylistaron nuori seurakunta
on Eviksien jälkitunnelmissa
lauantaina 15. 9. Tilaisuuteen on
vapaa pääsy. Sinne kannattaa tulla
pitkin Pohjanmaata ja kauempaakin.
Mukana pippaloimassa ainakin
Sami Nortunen & Juha Heinonen.

Jippu tulee Ruskaretki
Raamattuun
-tapahtumaan 28.– 29. 9.

Syyskuun lopussa vietetään Helsingissä
28.– 29. 9. Ruskaretki Raamattuun
-tapahtumaa teemalla Vapaus.
Tänä syksynä tapahtumat keskittyvät
Kampin ja Ruoholahden välimaastoon.
Lauantaina päivällä seikkaillaan
kaupunkiseikkailun merkeissä
pitkin ja poikin Helsingissä ja
illat ovat Luthersalilla Lastenkodinkatu
5:ssä.

Perjantaina tapahtumassa esiintyvät
Kraka sekä Ariel, opetuspuolella
kuulaan Sami Liukkosta, Liisi
Porttinia sekä Juha Heinosta. Draamaa
tarjoaa Helsingin kertzi. Lauantaina
musisoi uuden levynsä
julkaiseva Miika Auvinen bändinsa
kanssa sekä On C. Sokerina pohjalla:
monilta lavoilta tuttu sielukas tulkitsija
Jippu.

Opetusta tarjoaa Heinonen Johannes
Häkämies sekä Antti Itäkylä.
Tapahtuman housebandinä molempina
iltoina toimii the Exegetics.
Tapahtuman jälkeen sunnuntaina
Pyhän sydämen kappelilla vietetään
siikkarimessua, jossa saarnaa
Juha Heinonen.

Tapahtumaan on vapaa pääsy!!

Lisätietoja netistä
www.sley.fi/nuoriso

Pointti-kasvuleiri –
”Tarina” 21.– 23. 9. 2007

Pointti-kasvuleiri järjestetään syyskuisena
viikonvaihteena Ryttylän
maalaiskylässä. Leiri on tarkoitettu
vuoden 2007 riparilaisille, isosille
ja kaikille meille, jotka kaipaamme
omaa paikkaamme maailmassa ja
nuoressa seurakunnassa. Paikkaasi
kanssasi etsimässä: Mikko Tiira, Nina
ja Kai Niemelä, Pekka Laukkarinen,
Mika Falk, Johanna Tuori, Lars Pajuniemi,
Ariel & Supremos ja monia
muita.

Lisäinfo, ohjelma ja ilmoittautumiset
osoitteessa: www.nm.fi
tai nuorisotiimi@sekl.fi tai (019)
779 2250. Tervetuloa dynaamiseen
viikonvaihteeseen hyvässä seurassa!

Huippusuosion saanut
gospeltapahtuma saa
jatkoa 22. 9. Kuopiossa!

Älä pelkää -nuorten gospeltapahtuma
pidettiin ensimmäisen kerran
viime vuonna Kuopiossa. Parhaimmillaan
yli 500 henkilöä oli yhtaikaa
sisällä, ja se on ensikertalaiselle tapahtumalle
todella hyvin. Innostunut
yleisö toivoi jatkoa ja sitä on
luvassa.

Toista kertaa Älä pelkää -nuorten
gospeltapahtuma kokoontuu la
22. 9. 2007 klo 15–22 (Amiskalle) Kuopiossa
(Savon ammatti- ja aikuisopisto,
Presidentinkatu 3, Kuopio).

Ohjelmassa on toimintaa, raamattuopetusta
ja gospelmusiikkia.
Tapahtumassa esiintyvät Suomen
gospelmusiikin huippunimet: Tera
ja Think Twice (www.tera.name,
www.think-twice.com) sekä kuopiolaiset
Ichtus ja Jarkko Maukonen. Lisätietoa:
www.nm.fi

Uudistunut Ristilukki
Lallintalolla 6.10.

Suomen kotoisimman ja ympäristön
gospeltapahtumalle tarjoaa Köyliön
lallintalo 6. 10. Tapahtuma pyörähtää
käyntiin kello 15.00.

”Usko tulee kuulemisesta” -teemalla
ollaan kuulemassa oikein hyvää
ohjelmaa. Luvassa on hengellistä
musiikkia, kotimaisia hittejä sekä
Raamatusta nousevia hyviä uutisia.

Mukana Tera, Sacrety, Klinik, GPowered
sekä NJK. Äänessä myös
Juha Heinonen, Lars Pajuniemi sekä
Martti Poukka. Konserttien lisäksi
mukana studiot ja paljon muuta.
Kannattaa seurata myös maastotoimittajia
Mc Valtteria ja Dj Hakasta.

Kaiken kaikiaan lokakuun ensimmäisenä
lauantaina Köyliön Lallintalolla
tulee olla ajoissa varaamassa
parhaita paikkoja, sillä koko lysti
maksaa vain 5 euroa. Hinta sisältää
iltapalan!

Lisätietoja netistä www.sley.fi/
nuoriso tai Harjavallan seurakunta.

Syksy on tullut ja Maata
Näkyvissä -festarit lähestyy

Olethan kartalla että 16.–18. 11. on
tulossa taas Maata Näkyvissä -festarit.
Syksyn sateissa ja tuulissa kannattaa
käydä tutkailemassa uusimman
uutiset ja netti tv:n tuotokset
www.maatanakyvissa.fi

Myrskyleiri Lohtajalla
kutsuu Tuulensuojaan

Lokakuun puolivälissä (12.– 14. 10.)
on jälleen Myrskyleiri Ohtakarissa.
Tämä leirien klassikko on pyörinyt
jo kolmenkymmenen vuoden ajan,
vaikka vetäjät ja osallistujat ovat
vaihtuneet. Myrskyleiri on edelleen
tarkoitettu 15–18-vuotiaille nuorille.

Tänä syksynä viikonloppu houkuttelee
Dannyn takavuosien listahitin
sanoin Tuulensuojaan! Luvassa
onkin Siikkarin hengellisiä iskelmiä
ja suojaa merituulelta, mutta myös
raamattuopetuksia, uskon yhteyttä,
lähetystietoa, -taitoa ja -testausta.

Iso-D:n sijasta mukaan ovat lupautuneet
Juha Heinonen, Oili Ijäs,
Kirsi Vimpari ja Kaarina Rimpeläinen
sekä Raimo Lähteenmaa, jolle
ilmoittautumiset viimeistään
viikkoa ennen, p. 0400 506 837 tai
musti@sley.fi

Leirin hinta on 30 euroa omin lakanoin.

 

Nuotta arkisto avattu

Maata Näkyvissä -festareiden kunniaksi julkaisemme vuosien 2002-2010 Nuotta -lehdet sinun luettavaksesi. Uusimmat lehdet saat tilaamalla Nuotan kotiisi.

Nuotta itselle tai lahjaksi
Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä.