Nuorten Älä alistu! -kampanja haastaa vallitsevan arvomaailman

Nuotta aloittaa yhteistyössä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyön, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailman, Opiskelija- ja Koululaislähetyksen (OPKO), Suomen Luther-säätiön, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotyön sekä Patmos Lähetyssäätiön kanssa Älä alistu! -mediakampanjan.

Tempauksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista seksuaalisuutensa ja elämänhallintansa kanssa kamppailevia nuoria olemaan alistumatta yhteiskunnalliseen painostukseen arvokysymyksissä. Kampanjan taustajärjestöt ovat huolissaan yhteiskunnan arvojen etääntymisestä kristillisestä arvopohjasta, ja pitävät tärkeänä, että nuoria kannustetaan etsimään kestäviä ratkaisuja elämän suuriin kysymyksiin yleisen mielipiteen sijasta Raamatusta.

”On surullista, kuinka aikamme nuoria kannustetaan rikkomaan itseään seksuaalisuuden alueella. Kaikki ei muutu paremmaksi, jos seuraa omia himojaan – päinvastoin. Älä alistu! -kampanjalla tahdomme rohkaista nuoria kulkemaan vastavirtaan ja etsimään elämässään Jumalan tahtoa”, kommentoi Nuotan päätoimittaja Mika Falk.

Kampanjaan kuuluu muun muassa YouTube-palvelussa ja Nuotan ”Kissa pöydälle” -TV-ohjelmassa julkaistava kampanjavideo, jossa entinen biseksuaalityttö kertoo kokemuksistaan biseksuaalina, ja miten hän päätti luopua tästä elämäntavasta lähtiessään seuraamaan Jeesusta. Järjestöt toivovat, että tytön esimerkki voisi rohkaista myös muita nuoria kuuntelemaan Jumalan tahtoa, vastustamaan kiusauksia ja luottamaan Jumalan apuun.

”Haluamme tuoda esiin sen tosiasian, että myös Suomessa on edelleen suuri määrä uskovia ja organisaatioita, jotka ovat valmiita julkisesti pitämään arvossa Raamatun opetusta seksuaalisuudesta ja hyvästä elämästä, ja olemaan tukena etsivässä iässä oleville nuorille”, painottaa Nuotan toimittaja Mikael Elmolhoda.

Nuotta tarjoaa myös mahdollisuuden tilata kampanjavideoita sekä Kissa pöydälle -jaksoja ilmaiseksi esimerkiksi nuortenilta- ja opetuskäyttöön. Tilaukset voi lähettää osoitteeseen kissa@nuotta.com .

 

Älä alistu! -kampanjan sivut: http://www.nuotta.com/kampanja

Vapaasti julkaistavia lehdistökuvia: https://picasaweb.google.com/nuotta.com/AlaAlistu

Älä alistu! -kampanjavideo: http://www.youtube.com/watch?v=JfPjTvTx5-U

Kissa pöydälle -jaksot: http://www.tv7.fi/vod/categories.html?id=13581

 

Nuotta helmi

Nuotan historia vuodesta 1979 on juhlimisen arvoinen. Sen kunniaksi julkaisemme vuosien 2002-2010 Nuotta -lehdet sinun luettavaksesi. Uusimmat lehdet saat tilaamalla Nuotan kotiisi.

Nuotta itselle tai lahjaksi
Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä.