Rinteet on auki - Pakkanen ei pelota Vihdin talvitapahtumaa
Ensi sunnuntaina 5.2.2012 vietetään Vihdin laskettelukeskuksessa koko perheen talvitapahtumaa. Kello 14 alkavassa tapahtumassa on ohjelmaa nuorille, varhaisnuorille sekä aikuislle. Mukana menossa on muunmuassa gospel-yhtye Saraste.Menneen viikon pakkaset ovat aiheuttaneet kysymyksiä pidetäänkö tapahtuma pakkasesta huolimatta. Pakkaset eivät peruuta tapahtumaa. Sunnuntai aamuksi on luvattu pakkasta noin 20 astetta. Iltapäivään mennessä keli alkaa lauhtua. Ohjelmallinen osuus pidetään lämmitetyssä teltassa jossa voi käydä lämmittelemässä laskujenkin välissä. Talvitapahtuman järjestäjät Sleyn lapsi-, varhaisnuoriso- ja nuoristyön puolelta rohkaisevat laittamaan jalkaan ylimääräiset villahousut ja lapasten alle toiset tumput, niin iloisella asenteella kyllä pärjätään. Suomen talvi on kuitenkin pitkälti pukeutumis kysymys, eli rohkeasti koko porukalla rinteeseen tai pulkkamäkeen, toivottavat talvitapahtuman järjestäjät.
Ohjelma esiintymisteltassa ja ulkona:
Nuorille
Laskettelua ja yhteistä talvihubaa
klo 15:30 Saraste ja Juha Heinonen
Lapsille
klo 14 musiikillinen ohjelmahetki, Vinkki-agentti ja Winter-nalle ja pulkkakisailuja
Aikuisille klo 14:45 Raamattuvartti, Ari Norro
Tervetuloa mukaan yhdessä vaikkapa ystäväperheen kanssa. Vauhtia ja tekemistä riittää iltapäivässä kaikenikäisille muuallakin kuin lasketturinteessä. Lasketteluliput ja ruokailut jokainen osallistuja kustantaa itse. Pukeudu lämpimästi.
Ilmoittaudu Helsingistä lähtevän bussin kyytiin os.http://vihtiski.sporttisaitti.com/rinteet/ski-bussi/
|
![]() |
| Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä. | |


