Rukoushaaste: Pakistan, Kiina ja Uzbekistan

See video
See video

Nuotta julkaisee Marttyyrikirkon ystävien rukoushaasteen. Lisäksi julkaisemme joka viikko Open Doors järjestön videon vainotun seurakunnan tilanteista ympäri maailmaa. Pyydämme sinua tällä viikolla liittymään kanssamme rukouksiin Pakistanin ja erityisesti vankilassa yhä olevan Asia Bibin puolesta. Rukoilemme myös Kiinan ja Uzbekistanin seurakuntien, organisaatioiden ja yksilökristittyjen sekä Sudanin kehityksen puolesta.
 
 
PAKISTAN
 
Olemme saaneet kiireellisen rukouspyynnön yhteistyökumppaniltamme ministeri Shahbaz Bhattilta. Tavatessamme ministerin viime viikolla hän kertoi kristityn naisen, Asia Bibin, tilanteesta. Bibiä syytettiin jumalanpilkasta ja hänet tuomittiin kuolemaan. Tällä viikolla ministeri Bhatti soitti ja kertoi tilanteen huonontuneen entisestään.
 
Pakistanin presidentti on asettanut työryhmän tarkistamaan lakia jumalanpilkasta. Muslimit väärinkäyttävät nykyistä lakia halutessaan rangaista tai kostaa hankaluuksia aiheuttavia naapureitaan tai vihollisiaan. Ministeri Bhatti on kristittyjen edustajana työryhmän jäsen, mistä syystä hän on saanut tappouhkauksia islamistisilta organisaatioilta. Islamistit katsovat ministeri Bhattin rikkovan kyseistä lakia jo pelkästään haluamalla muokata sitä. Yksi eteläisen Aasian suurimmista islamistisista terroristijärjestöistä on Lashkar-e-Toiba, joka yhdessä toisten taleban-ryhmittymien kanssa on julkistanut fatwan ministeri Bhattia vastaan. Luotettavat lähteet kertovat että Bhatti on nyt tappolistalla. Hänestä on tullut ”oikeutettu kohde” ja hänet ”voidaan tappaa koska hän on jumalanpilkkaajien rikostoveri”. Syynä tällaiseen lupaan tappaa on Bhattin sitoumus muuttaa jumalanpilkkaamislakia.
 
Ministeri Bhatti sanoo: ”En aio olla hiljaa tässä asiassa enkä ottaa yhtään askelta taaksepäin. Niin kauan kuin suonissani virtaa veri jatkan taistelua. Olen valmis antamaan elämäni Pelastajani vuoksi, mikäli siihen pisteeseen tullaan.”
 
Yllättävä käänne tilanteessa on se että ennen kuin työryhmä oli kokoontunut kertaakaan, Pakistanin korkein oikeus antoi määräyksen, ettei hallitus saa muuttaa jumalanpilkkaamislakia. Tämä siitä huolimatta, että hallitus itse asiassa on korkeimman oikeuden yläpuolella hierarkiassa. Tällaiset käänteet maan politiikassa osoittavat, että islamistisilla organisaatioilla on lähes rajaton valta kaikilla tasoilla. Jumalanpilkkaan liittyvä tilanne saattaa jopa pahentaa maan poliittista tilannetta ja uhata nykyistä hallitusta.

 

  • Rukoile Asia Bibin puolesta, joka on yhä vankilassa ja odottaa korkeimman oikeuden lopullista tuomiota. Rukoile ministeri Bhattin turvallisuuden puolesta, niin että hän voi jatkaa oikeudenmukaisuuden ja vähemmistöjen tasa-arvon puolesta taistelua Pakistanissa. Rukoile että vihollisen suunnitelmat paljastuvat, ja että presidentti ja muut Pakistanin vaikutusvaltaiset johtajat uskaltavat nousta puolustamaan sitä mikä on oikein, vaikka se olisikin vastoin islamistien ajatuksia. Rukoile että Jumala antaa ministeri Bhattille viisautta jotta tämä voi jatkaa työtään Jumalan kunniaksi.

(Lähteet: MKY, Agenzia Fides)
 
 
KIINA
 
Kristittyjen häirintä ja vaino voivat tulla ilmi monin eri tavoin. Tänä päivänä on yhä tavallisempaa että tietolähteitä ja kommunikaatiota vastaan hyökätään. Hallitukset saattavat estää nettisivustojen toiminnan tai häiritä radio- ja televisiolähetyksiä estääkseen kansalaisiaan saamasta ”vahingollista” tietoa. ChinaAidin kiinankieliset (www.chinaaid.net) ja englanninkieliset sisarsivut (www.monitorchina.org), jotka välittävät tietoa Kiinan uskonnollisesta vainosta ja muista ihmisoikeusrikkomuksista, ovat molemmat kaatuneet 2. joulukuuta alkaneen hyökkäyksen jälkeen. Toisella serverillä olleet englanninkieliset sivut (www.chinaaid.org) ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa.
 

  • Rukoile ChinaAidin ja muiden samankaltaisten organisaatioiden puolesta, jotka tekevät työtä vainottujen kristittyjen oikeuksien puolesta ja informoivat länsimaailmaa tapahtumista.

(Lähde: www.chinaaid.org)
 
 
UZBEKISTAN
 
Uzbekistanin tulliviranomaiset ovat takavarikoineet kristillisiä kirjoja Kazakstanista palaamassa olleelta baptistien nuorisoryhmältä. Tulliviranomaiset väittivät Forum18:lle ”ettei kyseessä ole takavarikko, vaan väliaikainen poistaminen” ja että oikeus tulee päättämään mitä kirjallisuudelle tulee tapahtumaan. Nuoret itse kertovat tullivirkailijoiden kiroilleen ja sanoneen että ”Me olemme pomoja täällä ja me teemme mitä tahdomme. Jos on tarpeen, niin pistämme teidät lukittujen ovien taakse.” Nuoret eivät saaneet kuitteja takavarikoiduista kirjoista ja ryhmää pidettiin tullissa yhdeksän tuntia.
 
Ukrainan baptistiunionin johtajaa on myös estetty pääsy Uzbekistaniin ja erästä protestanttia on estetty poistumasta maasta, ilman että kummallekaan kerrottiin mitään syytä. Lisäksi pääsy kahdelle ulkomaiselle kristilliselle nettisivulle on estetty. Näyttää siltä että tavoitteena on estää kristittyjen yhteydet muiden maiden kristittyihin.
 

  • Rukoile uzbekistanilaisten veljien ja sisarten puolesta, että he saisivat tarvitsemansa tuen niin toisilta uzbekistanilaisilta kuin ulkomaisiltakin kristityiltä, niin hengellisesti kuin materiaalisestikin.

(Lähde: www.forum18.org)

 

Nuotta helmi

Nuotan historia vuodesta 1979 on juhlimisen arvoinen. Sen kunniaksi julkaisemme vuosien 2002-2010 Nuotta -lehdet sinun luettavaksesi. Uusimmat lehdet saat tilaamalla Nuotan kotiisi.

Nuotta itselle tai lahjaksi
Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä.