Rukoushaaste: Eritrea, Laos ja Meksiko
Nuotta julkaisee Marttyyrikirkon ystävien rukoushaasteen. Samalla tämän viikon videoksi valitsimme kuvauksen Pohjois-Korean suurimmalta vankileiriltä. Monet meistä ovat menneinä viikkoina nähneet ja kuulleet mediasta miten kristittyjä on vainottu eri puolilla joulun aikaan. Veljemme ja sisaremme Egyptissä ja Iranissa ovat kärsineet valtavasti kun useita kristittyjä on pidätetty ja tapettu. Mutta kristittyjä on vainottu myös muualla – tieto näistä vainoista ei vain ole ylittänyt median uutiskynnystä täällä meillä. Tällä viikolla rukoilemme kärsivien kristittyjen puolesta Eritreassa, Laosissa ja Meksikossa.
ERITREA
Tammikuun 2. päivänä Eritrean viranomaiset pidättivät 30 kristittyä jotka olivat rukoilemassa yksityiskodissa pääkaupungissa Asmarassa. Pidätetyt vietiin Asmaran poliisiasemalle, ja tammikuun 4. pidätettiin vielä yksi kristitty. Joitakin pidätettynä olleita kristittyjä on juuri vapautettu. Pidätetyt kuuluvat Eritreassa kiellettyyn evankeliseen Philadelphia seurakuntaan. Useat seurakunnat ovat olleet pakotettuja menemään maan alle vuoden 2002 jälkeen, jolloin kaikilta uskonnollisilta ryhmiltä alettiin vaatia rekisteröitymistä. Vain neljällä eri uskontokunnalla on kuitenkin oikeus rekisteröityä: sunni-islamilla sekä Eritrean ortodoksisilla, roomalais-katolisilla ja luterilaisilla seurakunnilla.
Yli 3 000 kristittyä on pidätetty Eritreassa uskonsa tähden. Useimpia heistä pidetään maanalaisissa vankityrmissä, metallisissa kuljetuskonteissa ja armeijan parakeissa. Useita kristittyjä on kuollut kidutuksen ja sairaanhoidon puutteen johdosta.
- Kristittyjä ympäri maailman pyydetään rukoilemaan Eritrealaisten uskonveljien ja –sisarien puolesta ja auttamaan heitä näinä vaikeina aikoina. Rukoustukeamme kaipaavat myös pidätettyjen perheet.
(Lähde: www.persecution.org)
LAOS
Laosin hallituksen edustajat ovat jälleen ryhtyneet vainoamaan kristittyjä joulunaikaan. Paikallisviranomaiset häätivät kaksi perhettä (15 perheenjäsentä) kodeistaan ja tuhosivat heidän riisipeltonsa, pyrkimyksenään näännyttää kristittyjä niin että nämä poistuisivat alueelta.
Toinen tapaus sattui torstaina, joulukuun 23. päivä 2010, kun Katin-kylän päällikkö yhdessä muiden kylän viranomaisten kanssa keräsi kristityt yhteen ja marssitti heidät pois kylästä. Viranomaisten mukana kulki joukko kylän turvallisuusviranomaisia sekä ei-kristittyjä kyläläisiä, jotka tunkeutuivat kristittyjen koteihin, uhkailivat heitä asein ja vaativat heitä lähtemään. Heidät marssitettiin kylän ulkopuolella olevaan risteykseen ja heille sanottiin, etteivät he voi koskaan palata, elleivät he kiellä uskoaan. Näiden seitsemän kristityn perheen karkottaminen tapahtui kaksi kuukautta aiemmin annetun virallisen varoituksen jälkeen. Kolme päivää karkotuksen jälkeen kylän viranomaiset polttivat aidat karkotettujen uskovien peltojen ympäriltä. Pengerrykset tuhottiin ja vesi päästettiin valumaan pois riisipelloilta. Varmuuden vuoksi viranomaiset myös talloivat taimet, jottei talvisatoa varmasti saataisi.
Kodittomina nämä seitsemän kristittyä perhettä hakivat väliaikaista suojaa yhdentoista kristityn perheen luota, jotka olivat kokeneet saman kohtalon vuotta aiemmin. Molemmista tapauksista on tehty ilmoitus Ta-Oylin alueen uskonnosta vastaavalle osastolle, mutta ainakaan toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut.
- Rukoilemme perheiden puolesta, että ne voisivat palata koteihinsa ja jatkaa elämäänsä turvallisesti. Pyydämme Jumalaa koskettamaan kylän viranomaisia ja muita ei-kristittyjä niin että myös he ottaisivat Jeesuksen Kristuksen vastaan pelastajanaan.
(Lähde: www.assistnews.net)
MEKSIKO
Dr. Dale W. Kietzman, Latinalaisen-Amerikan intiaanilähetys LAIM:in perustaja, on esittänyt huolensa sen väkivallan johdosta, jota Etelä-Meksikon heimoihin kuuluvat uskovat ovat joutuneet kokemaan. LAIM on perustettu tukemaan evankelisten intiaaniuskovien perustamia järjestöjä evankelioinnissa ja alkuperäiskansojen yhteisöiden kehityksen edistämisessä.
Dr. Kietzman raportoi seuraavaa:
Samalla kun haluamme olla positiivia uuden vuoden alkaessa, meidän täytyy kertoa syvästä huolestamme Etelä-Meksikon heimoihin kuuluvien uskovien tilanteesta. Uskovien vaikeudet eivät ole päättyneet! Jaan nyt kanssasi oikeaksi todistettuja tapauksia viime kuukausien ajalta. Tapahtumat ovat kaikki Chiapasin ja Oaxacan alueilta.
- Pastori Armando Lopesin kimppuun hyökättiin ja hänet tapettiin hänen ollessaan palaamassa kotiinsa lääkäristä Comitanista. Chiapas.
- Kolme pastoria tapettiin Santa Maria El Tulessa. Oaxaca.
- Neljä uskovien perhettä karkotettiin Chililin kylästä. Chiapas.
- Llanosin kirkko tuhottiin viime kesäkuussa ja kristityille annettiin varoitus. Tässä kuussa kuusi kotia on tuhottu ja perheet karkotettu yhteisöistään. Chiapas.
- Mitzitonissa kirkko ja useita koteja tuhottiin ja viisikymmentä perhettä karkotettiin yhteisöstä. Chiapas.
- Nachugissa 86 perhettä karkotettiin. Chiapas.
- Vuoden 2010 lopulla 498 intiaaniuskovaa asui kadulla San Cristobalin kaupungissa, jonne he olivat hakeutuneet turvaan. Chiapas.
Lähes kaikki näistä tapauksista ovat seurausta konflikteista, jotka ovat kehittyneet sen seurauksena että uudet kristityt eivät enää katso voivansa osallistua paikallisissa katolisissa kirkoissa pidettäviin juoppojuhliin. Juhlista on todellisuudessa tullut entisaikojen pakanajumalien palvontamenoja. Juhlien järjestämisestä koituvat kustannukset lankeavat vuorotellen kylien perheille, ja konflikti syntyy kun evankelis-kristityn perheen oletetaan vuorollaan maksavan muiden juominen ja kun perhe kieltäytyy tästä.
- Muista näitä kärsiviä pyhiä rukouksissasi, monet heistä ovat vasta tulleet uskoon! Jotkut tulevat aikanaan perustamaan uusia kyliä ja rakentamaan uusia taloja. Usein kylän ensimmäinen rakennus on uusi kirkko. Tulevat päivät tulevat olemaan heille erittäin raskaita.
(Lähde: www.laim.org)
|
![]() |
| Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä. | |


