Viikonloppu rauhan ja valon metsästyksessä

Viime viikonloppuna etsittiin rauhaa ja pohdittiin myös mitä Valo paljastaa. Helmikuinen Harjavallan Megailta toi reilut puolitoistasataa riparilaista ja vähän varttuneempaa nuorta kuuntelemaan hyvää musiikkia ja Sanaa. Harjavallan seurakuntakeskuksessa vietetty tapahtuma toteuteutettiin unplugged meiningillä. Suomen armeijan hiustyylin nykyään omaava Park 7 esitteli kolmemiehisenä osaamistaan leppoisan meiningin ja tarttuvien melodioiden puitteissa. Juha Heinonen mietti tarvitseeko aina olla kiltti. Kiltteyden vaatimus tekee rauhattomaksi, mutta vastaus löytyy ristinpuulta, kun Jeesus antaa synnit anteeksi. Kls. jatkoi rauha-teemalla Hyvyyden eteen -kampanjallaan.Vaikka valtaosa kuulioista oli rippikouluikäistä, niin baarijakkara-konsertteja jaksettiin kuunnella hyvällä sykkeellä.

Seuraavana päivänä jatketettiin reilut 300 kilometriä pohjoisemmassa, Saarijärvellä. Perinteinen adventtitapahtuma oli siirretty helmikuulle. Väkeä saapui paikalle reilut kolmesataa. Saarijärven nuori seurakunta oli valmistanut paikalle hienot kattaukset. Konsertin aloitti folk-henkinen Keiku exp. Paikallinen Serafiel on kasvanut yhtyeeksi jonka musiikki hellii korvia. Brittityylistä soundia ei sijoittaisi ensi kuulemalta Keski-Suomen metsiin. Yhtye valmistelee debyytti-levyään ja eväitä on vaikka minne. Idän Ihmeet villitsivät kansaa leppoisalla lavameiningillä, terävällä soitolla ja perushauskalla meiningillään. Heinosen Juha pohti mitä Jeesus sanoi valosta jäähyväispuheessaan. Alkuun Jeesus kehotti pysymään valossa. Puheen loppussa hän lupaa, että me pysymme valossa jonka hän antaa. Jumalan lupausten valossa saamme kulkea uskossa Jeesukseen valon lapsina. Tästä jatkoi ensimmäisen keikkansa lähes kahteen vuoteen vetänyt  bass'n Helen. Soitto kulki siihen malliin, että treenejä on kuitenkin pidetty. Harri Heleniuksen lavakarisma puri ihan kuin ennenkin ja tunnelma oli kotoisen mukava, kun encorena kuultiin Toiseen maailmaan ja Taisteluni.

Nämä kaksi tapahtumaa olivat paikallisen seurakunnan ja Sleyn nuorisotyön yhteistyönä toteutettuja nuoren seurakunnan kohtauspaikkoja, josta päälimmäisenä jäi kotiin vietäväksi tärkein. Ilo ja riemu evankeliumista. Mennään eteenpäin koska valo voittaa!

 

Nuotta helmi

Nuotan historia vuodesta 1979 on juhlimisen arvoinen. Sen kunniaksi julkaisemme vuosien 2002-2010 Nuotta -lehdet sinun luettavaksesi. Uusimmat lehdet saat tilaamalla Nuotan kotiisi.

Nuotta itselle tai lahjaksi
Mainos Nuotta.comissa tavoittaa yli 350 000 15-25 vuotiasta vuodessa. Ota yhteyttä.